Avainsana: päätöksenteko

Elinvoima on talous- ja onnellisuuspolitiikkaa

Jenni Sipilä

Viime blogitekstissäni kirjoitin ajatuksiani kuntatalouden tulevaisuudesta. Omassa mielessäni kuntatalous kytkeytyy erottamattomasti elinvoiman edistämiseen. Yritysten kasvu ja lisääntyminen, työllisyys, väestökehitys, asuminen, maankäyttö, palvelut ja kunnan vetovoima eivät ole toisistaan irrallisia asioita. Ne muodostavat kokonaisuuden, joka vaikuttaa suoraan kunnan talouteen – sekä tuloihin että menoihin.

Kunnan elinvoimaa ei rakenneta yhdellä päätöksellä tai hankkeella. Yritys tarvitsee kasvaakseen tontin tai toimitilan, osaavaa työvoimaa, toimivat liikenneyhteydet sekä ennakoitavan toimintaympäristön. Uudet asukkaat puolestaan tarvitsevat palveluita ja toimivan arjen, mutta tuovat kunnalle myös verotuloja ja kysyntää paikallisten yritysten tarjonnalle.

Myös maankäytöllä on tässä kokonaisuudessa suuri merkitys. Kaavoitus ei ole vain tekninen prosessi, vaan se on samalla tulevaisuuden talouspolitiikkaa. Kun kunta päättää, mihin syntyy yritysalueita, millaisia asumisen mahdollisuuksia tarjotaan ja miten liikenneverkkoa kehitetään, se tekee päätöksiä siitä, millainen kunnan taloudellinen rakenne voi olla tulevaisuudessa.

Yritysten kasvun mahdollistaminen keskiössä

Kunnan elinvoimapolitiikan tärkein voimavara ovat jo kunnassa toimivat yritykset. Niiden kasvun mahdollistaminen on usein tehokkaampaa kuin pelkkä uusien yritysten houkutteleminen, joskin sekin on luonnollisesti erittäin tärkeää.

Kunnassa pitäisikin käydä aktiivista vuoropuhelua yrittäjien kanssa. Yksi yksinkertainen mutta mielestäni tärkeä kysymys voisi olla:

”Missä haluatte yrityksenne olevan kolmen vuoden kuluttua – ja mikä tällä hetkellä estää teitä pääsemästä sinne?”

Kysymys siirtää keskustelun pois siitä, mitä yritys tarvitsee juuri nyt, kohti sitä, mitä yritys voisi saavuttaa tulevaisuudessa. Samalla kunta saa tietoa niistä esteistä, joihin sillä voi olla mahdollisuus vaikuttaa. Voiko yritys laajentaa nykyisellä tontilla? Onko toimitiloja riittävästi? Onko kaavoitus ajan tasalla? Löytyykö osaavaa työvoimaa? Onko lupaprosessi riittävän sujuva? Millaiset ovat rahoitusmahdollisuudet?

Työllisyyspolitiikka = työvoimapolitiikkaa

Työllisyydestä puhuttaessa huomio kohdistuu helposti työnhakijoihin. Elinvoiman näkökulmasta yhtä tärkeää on kuitenkin kysyä, mitä yritykset tarvitsevat. Siksi kunnan, yritysten, työllisyyspalvelujen ja koulutuksen yhteistyötä pitäisi tarkastella yhtenä kokonaisuutena. Kunta voi olla rakentamassa yhteistyötä, joissa yritysten tulevat osaamistarpeet tunnistetaan ajoissa ja koulutusta sekä työnhakijoiden palveluita voidaan suunnata niiden mukaan.

Hyvä työllisyyspolitiikka tukee näin suoraan myös kunnan yritysten ja sitä kautta niin palveluiden kuin yhteisöverojen kasvua.

Väestöpolitiikka ei tarkoita vain lisää asukkaita

Väestönkasvusta puhutaan usein myönteisenä tavoitteena. Kasvu ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita hyvää taloutta. Uudet asukkaat tarvitsevat palveluita, asuntoja, päiväkoteja, kouluja, katuja ja muuta infrastruktuuria. Toisaalta he tuovat kuntaan verotuloja, vahvistavat paikallista kysyntää ja voivat tuoda mukanaan osaamista ja yrittäjyyttä.

Siksi olennaista ei ole vain kysyä, kuinka paljon kunta kasvaa, vaan millaista kasvu on ja millä aikataululla.

Kunnan pitäisi pystyä arvioimaan väestökehitystä myös taloudellisen elinkaaren näkökulmasta. Millaisia investointeja uusi väestö edellyttää? Millaisia tuloja se tuo? Milloin kustannukset syntyvät ja milloin hyödyt realisoituvat?

Kasvu voi olla kunnalle erittäin hyvä investointi, mutta vain silloin, kun sen taloudellinen kokonaisuus ymmärretään.

Maankäyttö on tulevaisuuden talouspolitiikkaa

Kaavoituksessa tehdään päätöksiä, joiden vaikutukset näkyvät usein vasta vuosien päästä. Siksi maankäyttöä pitäisi tarkastella myös taloudellisen kilpailukyvyn näkökulmasta.

Onko kunnalla tarjota yrityksille sopivia tontteja? Onko asumiselle vaihtoehtoja? Onko kaavoitus riittävän joustavaa vastaamaan muuttuviin tarpeisiin? Pystyykö kunta reagoimaan silloin, kun yritys kertoo tarvitsevansa lisää tilaa?

Näitä kysymyksiä pohtiessa on helppo todeta, että maankäytön, investointien ja elinvoiman pitäisi olla osa samaa keskustelua.

Kasvun kaikki vaikutukset tulee huomioida

Elinvoiman kehittämisessä on tärkeää tunnistaa kasvun kaikki puolet.

Yrityksen sijoittuminen kuntaan voi olla hyvä asia, mutta samalla se voi edellyttää merkittäviä infraan liittyviä investointeja. Uusi asuinalue tuo uusia veronmaksajia, mutta samalla tarvitaan esimerkiksi päiväkotipaikkoja, katuja ja kunnallistekniikkaa.

Siksi jokaisessa kasvuhankkeessa pitäisi kysyä: Mitä tämä maksaa? Mitä tämä tuo? Millä aikataululla vaikutukset syntyvät ja millaisia riskejä päätökseen liittyy?

Tämä ei ole kasvun vastustamista. Päinvastoin. Se on kestävän kasvun rakentamista.

Viestintä on tärkeä osa elinvoimapolitiikkaa

Myös kunnan viestintä vaikuttaa elinvoimaan.

Yrityksen, asukkaan tai investoijan pitäisi pystyä ymmärtämään nopeasti, miksi juuri tämä kunta voisi olla sille hyvä paikka. Mitä kunta tarjoaa? Miten täällä viedään asioita eteenpäin? Millaisia yrityksiä kunnassa jo toimii? Millaista osaamista täällä on? Mihin kunta on menossa?

Tämä edellyttää muutakin kuin päätöksistä tiedottamista. Tarvitaan aktiivista yritys- ja elinvoimaviestintää: yritystarinoita, investointien esiin nostamista, ihmisiä ja tekemistä, näkyvyyttä eri kanavissa sekä vuoropuhelua yritysten ja kunnan välillä. Yritysviestinnän lisäksi tarvitaan suoraa yritysmarkkinointia.

Parhaimmillaan kunnan viestintä ja markkinointi eivät ole erillinen toiminto, vaan osa kunnan johtamista ja elinvoimapolitiikkaa.

Lopulta kyse on onnellisesta arjesta ja toimivista palveluista

Kunnan talous, elinvoima, työllisyys, väestö, asuminen, maankäyttö, viestintä ja lopulta palvelut eivät ole erillisiä kokonaisuuksia. Ne vaikuttavat toisiinsa jatkuvasti.

Ehkä tärkein elinvoimapoliittinen kysymys onkin lopulta hyvin yksinkertainen:

”Mitä voimme tehdä tänään, jotta kunnan taloudellinen pohja olisi kymmenen vuoden päästä vahvempi?”

Siihen vastaaminen on samalla elinvoimapolitiikkaa ja vastuullista kunnan talouspolitiikkaa. Lopulta kaiken elinvoimatyön tavoitteena on kuitenkin hyvä ja onnellinen arki. Yritysten kasvu, työpaikat, terve kuntatalous ja hallittu väestönkehitys turvaavat kunnan toimivat palvelut. Silloin asukkailla on mahdollisuus rakentaa kunnassa hyvää ja onnellista elämää.

Hyvä valmistelu rakentaa luottamusta ja parempia päätöksiä

Jenni Sipilä

Olen kirjoittanut blogissani paljon viranhaltijoiden kokemuksista, mikä tietysti on väitöstutkimukseni tutkimusasetelma huomioiden luonnollista. Tämä on kuitenkin vain kolikon toinen puoli. Käydessäni puhumassa luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden välisestä yhteistyöstä, nostan tietysti aina esille myös luottamushenkilöiden näkökulmia ja odotuksia. Tässä tekstissä pureudunkin niihin seikkoihin, joista viranhaltijoita usein muistuttelen.

Kunnallisessa päätöksenteossa valmistelun laatu vaikuttaa ratkaisevasti siihen, kuinka hyvin luottamushenkilöt pystyvät arvioimaan heidän käsissään olevia vaihtoehtoja ja tekemään perusteltuja päätöksiä. Hyvä valmistelu ei tarkoita vain virheetöntä esitystekstiä tai kattavaa liiteaineistoa. Se on asiantuntemuksen, vuorovaikutuksen, avoimuuden ja selkeän viestinnän kokonaisuus. Keskeistä on myös asian esittely.

Asiantuntemus on osattava tehdä ymmärrettäväksi

Luottamushenkilöt odottavat oman toimialansa ja sitä koskevan lainsäädännön syvällistä tuntemusta. Pelkkä tiedon hallitseminen ei kuitenkaan riitä. Monimutkaiset kokonaisuudet on myös pystyttävä tiivistämään tavalla, joka auttaa päättäjiä hahmottamaan päätöksen kohteena olevan asian olennaiset näkökulmat.

Valmistelun tulee olla analyyttistä ja objektiivista. Päätöksentekijöille on avattava asioiden taustat, vaikutukset ja epävarmuudet, myös sellaiset seikat, jotka eivät ehkä tue esittelijän päätösesitystä. Esitettyjen tietojen on oltava ajantasaisia ja perustuttava tutkittuun tietoon tai muuten luotettaviin faktoihin. Luottamushenkilöhän ei voi millään olla jokaisen toimialan asiantuntija. Siksi hän tarvitsee rinnalleen viranhaltijan, joka tuntee asian ja osaa selittää sen ymmärrettävästi.

Valmistelu on vuoropuhelua, ei valmiin esityksen luovuttamista

Laadukas valmistelu sisältää avointa keskustelua jo ennen varsinaista päätöksentekoa. Luottamushenkilöillä tulisi olla (ainakin kaikkein merkittävimmissä asioissa) mahdollisuus kysyä, kommentoida ja tuoda näkemyksiään esiin ennen asian tuloa päätöksentekoon. Viranhaltijalta tämä edellyttää kuuntelemista ja reagointia. Tavoitteena tulee olla yhteisen ymmärryksen rakentaminen. Hyvään päätöksentekokulttuuriin kuuluukin dialogi monologin sijaan.

Tiedonvaihdon pitää olla myös oikea-aikaista ja helposti saavutettavaa. Olennainen tieto ei saa jäädä pitkien esityslistojen tai vaikeasti hahmotettavien liitteiden sisään. Kokouspäivänä esille tulevat yllätykset heikentävät luottamusta ja vaikeuttavat päätöksentekoa. Yksi toimiva käytäntö on puheenjohtajapalaveri siinä vaiheessa, kun esityslista on jo suhteellisen valmis. Keskustelun avulla voidaan tunnistaa epäselvät kohdat ja ennakoida, millaista lisätietoa päätöksenteossa tarvitaan. Tämä toki edellyttää puheenjohtajaltakin aktiivisuutta.

Läpinäkyvyys tekee päätöksistä hyväksyttävämpiä

Luottamushenkilöt haluavat ymmärtää sekä esityksen lopputuloksen että sen, miten ja miksi siihen on päädytty. Valmistelussa on sen vuoksi avattava käytetyt tiedot, tehdyt arviot ja johtopäätösten taustalla olevat perustelut. Läpinäkyvyys lisää luottamusta ja vähentää epäilyjä siitä, että ratkaisu olisi lukittu jo etukäteen. Usein se myös parantaa lopullisten päätösten hyväksyttävyyttä, vaikka kaikki osapuolet eivät olisikaan niiden sisällöstä samaa mieltä.

Avoimuuteen kuuluu keskeisesti myös vaihtoehtojen esittäminen. Yhden valmiin esityksen sijaan päätöksentekijöille tulisi mahdollisuuksien mukaan kuvata erilaiset ratkaisuvaihtoehdot, niiden vaikutukset sekä niihin liittyvät riskit. Näin poliittiselle harkinnalle jää sille kuuluvaa tilaa.

Selkeys on olennaista päätöksentekijälle

Päätöksentekoon liittyvät aineistot ovat usein laajoja ja sisällöltään vaativia. Siksi esitystavan selkeys on erityisen tärkeää. Tiivis ja yleistajuinen teksti, havainnollistavat kaaviot sekä vaihtoehtoja vertailevat taulukot helpottavat kokonaisuuden hahmottamista.

Faktat, johtopäätökset ja suositukset on hyvä erottaa toisistaan. Luottamushenkilön pitää pystyä näkemään, mikä perustuu tietoon, mikä on valmistelijan tekemää tulkintaa ja mitä lopulta ehdotetaan päätettäväksi. Aineistoa kannattaa tarkastella lukijan näkökulmasta: Mitä päätöksentekijän täytyy tietää? Miksi asia on tärkeä? Millaisia vaihtoehtoja on tarjolla, ja mitä seurauksia niillä olisi?

Luottamus syntyy myös vaikeiden asioiden kertomisesta

Hyvään valmisteluun kuuluu rehellisyys. Viranhaltijan tehtävänä on tuoda esiin myös epämiellyttävät tosiasiat, riskit ja epävarmuudet. Luottamus vahvistuu, kun päätöksentekijät voivat olla varmoja siitä, ettei olennaista tietoa ole jätetty kertomatta. Myös valmistelun rytmillä on merkitystä. Tieto on annettava riittävän ajoissa, jotta siihen voidaan perehtyä ilman tarpeetonta kiirettä. Päätösten vaikutukset kuntalaisiin tulee puolestaan tehdä näkyviksi mahdollisimman konkreettisesti.

Toimiva yhteistyö edellyttää molemminpuolista kunnioitusta. Viranhaltijan tulee ymmärtää poliittiset tavoitteet ja toimintaympäristö, mutta samalla säilyttää ammatillinen ja puolueeton roolinsa.

Lopulta laadukas valmistelu kiteytyy muutamaan kysymykseen:

Keskustelemmeko asioista riittävän ajoissa? Onko käyttämämme kieli ymmärrettävää? Ovatko esityslistat ja liitteet selkeitä? Olemmehan antaneet päätöksentekijöille aidon mahdollisuuden arvioida vaihtoehtoja?

Kun näihin kysymyksiin voidaan vastata myöntävästi, valmistelu ei ainoastaan johda parempiin päätöksiin. Se rakentaa myös luottamusta, yhteistyötä ja toimivaa hallintokulttuuria.

Miten ”Tervetuloa Vääntölään” -koulutustuote syntyi?

Jenni Sipilä

Tässä blogikirjoituksessa kerron hieman kesällä kuvatusta ”Tervetuloa Vääntölään” lyhytelokuvasta ja sen ympärille rakennetusta väitöstutkimukseni tuloksiin pohjautuvasta uudesta koulutustuotteesta.

Olen urani aikana istunut lukuisissa koulutuksissa, joissa kouluttaja puhuu ja esittelee asiaa PowerPoint -dioilta. Pidän tällaisia esityksiä itsekin jatkuvasti niin virkatyössä kuin sivutoimisena kouluttajana, ja ne toimivat monessa aiheessa todella tehokkaasti. Tehdessäni väitöstutkimustani, joka käsittelee viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden vuorovaikutusta, tunteita ja yhteistyöhön liittyviä kirjavia tilanteita, aloin pohtimaan voisiko tutkimuksen keskeisiä tuloksia tuoda esiin jotenkin muutenkin kuin aivan niillä perinteisimmillä koulutusmetodeilla.

Noin pari vuotta sitten päässäni alkoi syntyä ajatus kuvitteellisesta kunnasta, jossa (350 viranhaltijan minulle vastaustensa kautta tarjoaman) tutkimusaineistoni tilanteet ja tunnetilat muuttuisivat ”eläväksi elämäksi”. Pohdin että näyteltyjen tilanteiden kautta oikeiden kuntien viranhaltijat ja luottamushenkilöt voisivat tarkastella ns. ulkopuolisina tilanteita, jotka ovat tuttuja niin monissa kunnissa. Mietin voisiko näistä tilanteista tehdä asiapitoisen lyhytelokuvan, joka olisi samalla kuitenkin hiukan viihdyttäväkin? Ajatus ei jättänyt minua rauhaan.

Kun sitten minun ja kansallisteatterin näyttelijä Juha Variksen tiet kohtasivat ja Juha kertoi, että hänen kauttaan projektiin olisi mahdollista saada mukaan myös hänen appensa, kaikkien tuntema Vesa Vierikko sekä Juhan kauniimpi puolisko Helena Vierikko, oli se sitten siinä. Pisteenä i:n päälle Viitasaaren kaupunki tarjosi meille kuvauspaikan ja heinäkuussa 2025 laitoimme 10 tunnin kuvauspäivän aikana purkkiin filmin, joka sai nimekseen ”Tervetuloa Vääntölään”. Kuvaajana toimi televisiotuotannoista tuttu huippuammattilainen Petri Vilèn ja äänimiehenä Ilari Sivill.

Näin syntyi koulutustuote, jossa katsotaan puolen tunnin lyhytelokuva ja pysähdytään välillä tarkastelemaan nähtyjä tilanteita sekä keskustelemaan niistä. Tämä mahdollistaa viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden välisen vuorovaikutuksen tarkastelemisen yleisemmällä tasolla, ilman että ketään osoitetaan sormella. Sama tarkoitus siis kuin itse väitöstutkimuksellani, mutta vähemmän puuduttavassa muodossa. Uskon että jokainen voi löytää jostakin Vääntölän hahmosta hieman itseään tai kaveriaan ja oppia jotakin sitä kautta. Tai ainakin Vääntölä voi toimia varoittavana esimerkkinä siitä mitä ei kannata tehdä, jos haluaa pitää yhteistyösuhteet omassa kunnassa jouhevina.

Vääntölän kunnan tapahtumien kautta pureudutaan mm. siihen miten luottamushenkilöt osaisivat johtaa viranhaltijoita taitavammin sekä miten viranhaltijat voivat palvella poliittista päätöksentekoa laadukkaasti ja ajatella itsensä välillä myös luottamushenkilöiden asemaan. Taustavoimana on kysymys siitä, miten kuntien ammatillisen johdon ja hallinnon työskentelyä voidaan kehittää tehokkaammaksi ja toimivammaksi. Melko keskeisiä kysymyksiä näinä kuntatalouden tiukkoina aikoina.

”Tervetuloa Vääntölään” elokuvassa nähtävät henkilöt ovat täyttä fiktiota, mutta vuorovaikutustilanteet pohjautuvat väitöstutkimukseni aineistoon ja niihin todellisiin haasteisiin, joihin kuntien arjessa törmätään. Poliittisen päätöksenteon aiheet lainasin autenttisuuden vuoksi kuntien esityslistoilta, jopa oman työurani varrelta. Mutta niihinkin liittyvät tilanteet ja keskustelut ovat kuvitelmaa.

Vääntölästä on mahdollisuus saada erilaisia koulutusversioita livekoulutuksesta organisaation jäsenten itsenäisesti katsottavaan webinaariin. Viranhaltijan lasien läpi katsottuna Vääntölä on asiapitoinen, mutta kuitenkin hieman kevyemmin lähestyttävä osuus myös esimerkiksi seminaaripäivään.

Jos haluat lähteä käymään kylässä Vääntölässä, löydät lisätietoa ja pienen maistiaisen osoitteesta https://flowlearning.fi/palvelutuote/vaantola/

Vääntölän lähtökohtana olevan väitöstutkimukseni löydät https://www.utupub.fi/handle/10024/182722

Näillä sanoin, lämpimästi tervetuloa Vääntölään! 😊

Matka viranhaltijasta tutkijaksi ja kuntademokratian peruskysymysten äärelle

Jenni Sipilä

Puolustin väitöskirjaani ”Kunnallinen byrokratia edustuksellisen demokratian palveluksessa: kuntien johtavien viranhaltijoiden kokemuksia yhteistyöstä luottamushenkilöiden kanssa” Turun yliopistossa 22.8.2025.

Väitöskirjaprosessini oli yhtä aikaa henkilökohtainen matka ja yhteiskunnallinen tutkimusretki. Omalla kohdallani kaikki sai alkunsa vuosien varrelta kertyneistä havainnoista sekä arjen lounas- ja kahvipöytäkeskusteluista. Monet kollegani jakoivat kokemuksen siitä, että valmisteltavia asioita tuntui usein olevan liikaa ja osa selvityksistä tehtiin, vaikka jo ennakkoon tiedettiin, etteivät ne tulisi etenemään tai ne eivät vastanneet kuntastrategian tavoitteita. Ajoittain työ tuntui turhauttavalta ja viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden yhteistyössä esiintyi kitkaa. Näitä teemoja ei voinut ohittaa, vaan tunsin tarvetta saada ne tieteellisen tutkimuksen muotoon: onko kyse vain yksittäisistä kokemuksista vai laajemmasta ilmiöstä? Syntyi päätös hypätä viranhaltijan pöydän takaa tutkijan rooliin. Aloitin tutkimukseni tammikuussa 2021. Tavoitteenani oli saada tieteellistä näyttöä siitä, millaisia tunteita ja kokemuksia päätöksenteon valmistelu ja yhteistyö poliitikkojen kanssa synnyttävät kuntien johtavissa viranhaltijoissa.

Kuntademokratiaa ohjaa kaksoisjohtamiseen perustuva malli, jossa vaaleilla valitut luottamushenkilöt käyttävät ylintä päätösvaltaa ja viranhaltijat eli ammattijohtajat tekevät päätösten taustalla tärkeää valmistelutyötä. Olen itse toiminut lähes 18 vuotta kunnan johtavana viranhaltijana ja saanut aitiopaikalta seurata, miten nämä kaksi maailmaa kohtaavat – ja joskus myös törmäävät. Politiikan rytmi, puolueiden välinen kilpailu ja vaihtuvat vaalikaudet tuovat mukanaan demokraattiset toimintatavat ja tavoitteet, kun taas viranhaltijoiden työ on pidemmän aikavälin kehittämistä. Poliitikot myös työskentelevät yleensä sivutoimisesti, kun taas viranhaltijat paneutuvat asioihin päätyökseen. Lisäksi kuntalaisten erilaiset toiveet tekevät johtamisesta vielä vähän monimutkaisempaa.

Tutkimukseni tuloksena voin todeta, että viranhaltijoiden turhautumisen tunteet eivät ole vain yksittäistapauksia – moni viranhaltija kokee työssään haasteita, jotka liittyvät esimerkiksi valmistelun hyödyllisyyteen ja strategianmukaisuuteen. Yhteistyö luottamushenkilöiden kanssa on joskus mutkikasta, kun tavoitteet, arvot ja aikajänteet eroavat toisistaan. Toisaalta tutkimus osoitti, että hyvät yhteydet ja aito vuorovaikutus viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden välillä mahdollistavat parhaimmillaan innovatiivisia ratkaisuja ja kunnan strategisten tavoitteiden toteutumisen. Positiiviset kokemukset liittyivät erityisesti tilanteisiin, joissa luottamushenkilöt arvostivat viranhaltijoiden asiantuntemusta ja tukivat heitä työnsä haasteissa.

Väitöskirjatyöni tavoitteena oli laajentaa ymmärrystä johtavien viranhaltijoiden arjesta ja tarjota välineitä yhteistyösuhteiden kehittämiseksi. Nostin esiin myös kysymyksen siitä, miten hallinnollisia resursseja voitaisiin käyttää mahdollisimman tehokkaasti ja miten luottamushenkilöt voisivat entistä paremmin ottaa huomioon viranhaltijoiden käytettävissä olevan ajan rajallisuuden. Tutkimustulosteni pohjalta pidän tärkeänä, että kuntastrategia toimii selkeänä ohjaavana välineenä – ja että sen sisällöt ovat aidosti sisäistetty päätöksenteon kaikilla tasoilla. Vain tällöin voidaan karsia viranhaltijoista turhalta tuntuvaa valmistelutyötä ja varmistaa, että yhteinen työ vie kohti kunnan pitkäjänteisiä tavoitteita.

Väitöskirjaprosessi oli minulle mahdollisuus pysähtyä, pohtia ja tarkastella kuntajohtamista uusista näkökulmista. Matka viranhaltijasta tutkijaksi ei ollut aina helppo, mutta se avasi tilaa kriittiselle ajattelulle ja toi näkyväksi myös kuntatyön ilonaiheet. Uskon, että yhteisen ymmärryksen lisääminen tukee kestävää päätöksentekoa ja parempaa arkea kunnissa – sekä viranhaltijoille että poliittisille päättäjille.

Kuntajohtamisen kehittäminen vaatii jatkuvaa vuoropuhelua, arvostusta ja halua nähdä asiat myös toisen osapuolen silmin. Tutkimukseni on panos tähän keskusteluun – ja kutsu jatkaa sitä yhdessä.

Väitöskirjani löydät Turun yliopiston julkaisupalvelusta:

https://www.utupub.fi/handle/10024/182722

Pari sanaa populismista

Jenni Sipilä

Kuten varmasti moni teistä lukijoista, myös minä olen seurannut viime vuosina jatkuvasti kiihtyvää ja kärkkäämmäksi muodostuvaa poliittista keskustelua. Se on saanut minut pohtimaan, onko politiikassa käytettävän kielen muuttuminen aiempaa rajummaksi enemmänkin merkki haastavasta yhteiskunnallisesta tilanteesta ja poliittisista paineista, paljon puhutusta polarisaatiosta vai kenties populistisen asenteen leviämisestä.

Populismi sanaa tulee helposti viljeltyä, vaikka puhuttaessa populismista, pitää aina muistaa sen olevan käsitteenä elävä ja lopulta aika vaikeasti määriteltävä. Populismi ilmenee nyky-yhteiskunnissa monin tavoin ja sen on katsottu uhkaavan tai ainakin haastavan perinteisempää demokratiaa. Onkin mielenkiintoinen kysymys, missä vaiheessa kärkäs kielenkäyttö ja hyökkäävät poliittiset avaukset muuttuvat demokratiasta populismiksi. Raja lienee veteen piirretty. Vaikka populismin määritelmä voi vaihdella, arkisessa keskustelussa sillä viitataan yleisesti poliittiseen esiintymistapaan eli retoriikkaan. Tällainen määritelmä ei pidä populismia edes kevyenä ideologiana. Syvällisempien määritelmien mukaan populismin takana on kuitenkin toiminnallinen aate, joka korostaa ”tavallisen” kansalaisen etuja ja vastustaa eliittiä sekä perinteisiä poliittisia instituutioita. Vaikka populismi on usein yhdistetty valtion tason politiikkaan, sen vaikutukset voivat ulottua myös paikallispolitiikkaan saakka.

Yhdistettäessä populismi esiintymistapaan, käytetään sitä usein haukkumasanana viittaamaan poliittisten kilpailijoiden tyhjään retoriikkaan tai katteettomien lupausten antamiseen. Jotkut poliitikot käyttävät populistista tyyliä tietoisesti herättämään huomiota ja provosoimaan mediajulkisuuden toivossa. Populismina voidaan myös pitää poliitikkojen tarttumista esille nousseeseen aiheeseen, jotta he voivat osoittaa olevansa ajan hermolla. Omassa tutkimuksessani kyselyyni vastanneet kuntien johtavat viranhaltijat käyttivät populismi -termiä juuri kritisoidessaan poliitikkojen huomionhakuisia ja pinnalla olevaan aiheeseen liittyviä puheenvuoroja tai aloitteita, joiden asiasisällöllinen (uutuus)arvo saattaa toisinaan olla melko vähäinen. Viranhaltijat myös kertoivat, että populistiset ilmiöt ovat kunnissa lisääntyneet valtuuston kokousten livestriimausten ja sosiaalisen median käytön myötä.

Yksi populismin ilmenemismuodoista kunnallispolitiikassa on yksinkertaistettujen ratkaisujen tarjoaminen monimutkaisiin ongelmiin. Populistiset poliitikot saattavat luvata nopeita ja helppoja ratkaisuja kunnan kohtaamiin haasteisiin. Näiden ratkaisujen toteuttamiskelpoisuus ja pitkäaikaiset vaikutukset voivat kuitenkin olla kyseenalaisia. Toisaalta populismi voi tuoda mukanaan positiivisiakin vaikutuksia kunnallispolitiikkaan. Populistiset poliitikot voivat olla herkempiä kuuntelemaan ja ottamaan huomioon tavallisten kuntalaisten huolia ja tarpeita. Heidän kampanjansa saattavat mobilisoida suuremman osan väestöstä poliittiseen toimintaan tai vaatimaan muutoksia. Tämä voi edistää demokraattista osallistumista ja avoimuutta kunnallisessa päätöksenteossa ja saada uusia ihmisiä innostumaan vaikuttamisesta. Ilmiö nostaa politiikkaan kuitenkin helpommin ns. ”yhden asian huutajia” ja saattaa jakaa kuntalaisia vahvemmin eri leireihin.

Jotta populismin vaikutukset kunnallispolitiikassa olisivat positiivisia, tarvitaan tasapainoa populismin ja vastuullisen hallinnon välillä. Populistiset poliitikot voivat hyödyntää kuntalaisten huolia ja tarpeita, mutta samalla heidän on kyettävä tarjoamaan myös realistisia sekä kestäviä ratkaisuja esille nostamiinsa ongelmiin. Kunnallispolitiikassa populismia ei vielä tunnisteta niin selkeästi demokratian uhaksi kuin valtakunnallisessa politiikassa tai kansainvälisessä politiikassa. Uskallan väittää, että kunnissa populismi vaikuttaa toistaiseksi enemmän (poliitikot, korjatkaa jos olen väärässä) viranhaltijoiden työskentelyyn. Viranhaltijoilla on suuri ja toisinaan epäkiitollinenkin rooli populistisen politiikan tasapainottajina.  Niinpä monet viranhaltijat toivovat, että kunnallispolitiikassa unohdettaisiin populismi ja keskityttäisiin hallinnollisten resurssien säästämisen nimissä yhteistyössä toteutettavaan ja faktoihin perustuvaan mahdollisimman virtaviivaiseen päätöksentekoon. Poliitikon näkökulmasta houkutus populistisille nostoille lienee kuitenkin aina olemassa.