Elinvoima on talous- ja onnellisuuspolitiikkaa

Viime blogitekstissäni kirjoitin ajatuksiani kuntatalouden tulevaisuudesta. Omassa mielessäni kuntatalous kytkeytyy erottamattomasti elinvoiman edistämiseen. Yritysten kasvu ja lisääntyminen, työllisyys, väestökehitys, asuminen, maankäyttö, palvelut ja kunnan vetovoima eivät ole toisistaan irrallisia asioita. Ne muodostavat kokonaisuuden, joka vaikuttaa suoraan kunnan talouteen – sekä tuloihin että menoihin.

Kunnan elinvoimaa ei rakenneta yhdellä päätöksellä tai hankkeella. Yritys tarvitsee kasvaakseen tontin tai toimitilan, osaavaa työvoimaa, toimivat liikenneyhteydet sekä ennakoitavan toimintaympäristön. Uudet asukkaat puolestaan tarvitsevat palveluita ja toimivan arjen, mutta tuovat kunnalle myös verotuloja ja kysyntää paikallisten yritysten tarjonnalle.

Myös maankäytöllä on tässä kokonaisuudessa suuri merkitys. Kaavoitus ei ole vain tekninen prosessi, vaan se on samalla tulevaisuuden talouspolitiikkaa. Kun kunta päättää, mihin syntyy yritysalueita, millaisia asumisen mahdollisuuksia tarjotaan ja miten liikenneverkkoa kehitetään, se tekee päätöksiä siitä, millainen kunnan taloudellinen rakenne voi olla tulevaisuudessa.

Yritysten kasvun mahdollistaminen keskiössä

Kunnan elinvoimapolitiikan tärkein voimavara ovat jo kunnassa toimivat yritykset. Niiden kasvun mahdollistaminen on usein tehokkaampaa kuin pelkkä uusien yritysten houkutteleminen, joskin sekin on luonnollisesti erittäin tärkeää.

Kunnassa pitäisikin käydä aktiivista vuoropuhelua yrittäjien kanssa. Yksi yksinkertainen mutta mielestäni tärkeä kysymys voisi olla:

”Missä haluatte yrityksenne olevan kolmen vuoden kuluttua – ja mikä tällä hetkellä estää teitä pääsemästä sinne?”

Kysymys siirtää keskustelun pois siitä, mitä yritys tarvitsee juuri nyt, kohti sitä, mitä yritys voisi saavuttaa tulevaisuudessa. Samalla kunta saa tietoa niistä esteistä, joihin sillä voi olla mahdollisuus vaikuttaa. Voiko yritys laajentaa nykyisellä tontilla? Onko toimitiloja riittävästi? Onko kaavoitus ajan tasalla? Löytyykö osaavaa työvoimaa? Onko lupaprosessi riittävän sujuva? Millaiset ovat rahoitusmahdollisuudet?

Työllisyyspolitiikka = työvoimapolitiikkaa

Työllisyydestä puhuttaessa huomio kohdistuu helposti työnhakijoihin. Elinvoiman näkökulmasta yhtä tärkeää on kuitenkin kysyä, mitä yritykset tarvitsevat. Siksi kunnan, yritysten, työllisyyspalvelujen ja koulutuksen yhteistyötä pitäisi tarkastella yhtenä kokonaisuutena. Kunta voi olla rakentamassa yhteistyötä, joissa yritysten tulevat osaamistarpeet tunnistetaan ajoissa ja koulutusta sekä työnhakijoiden palveluita voidaan suunnata niiden mukaan.

Hyvä työllisyyspolitiikka tukee näin suoraan myös kunnan yritysten ja sitä kautta niin palveluiden kuin yhteisöverojen kasvua.

Väestöpolitiikka ei tarkoita vain lisää asukkaita

Väestönkasvusta puhutaan usein myönteisenä tavoitteena. Kasvu ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita hyvää taloutta. Uudet asukkaat tarvitsevat palveluita, asuntoja, päiväkoteja, kouluja, katuja ja muuta infrastruktuuria. Toisaalta he tuovat kuntaan verotuloja, vahvistavat paikallista kysyntää ja voivat tuoda mukanaan osaamista ja yrittäjyyttä.

Siksi olennaista ei ole vain kysyä, kuinka paljon kunta kasvaa, vaan millaista kasvu on ja millä aikataululla.

Kunnan pitäisi pystyä arvioimaan väestökehitystä myös taloudellisen elinkaaren näkökulmasta. Millaisia investointeja uusi väestö edellyttää? Millaisia tuloja se tuo? Milloin kustannukset syntyvät ja milloin hyödyt realisoituvat?

Kasvu voi olla kunnalle erittäin hyvä investointi, mutta vain silloin, kun sen taloudellinen kokonaisuus ymmärretään.

Maankäyttö on tulevaisuuden talouspolitiikkaa

Kaavoituksessa tehdään päätöksiä, joiden vaikutukset näkyvät usein vasta vuosien päästä. Siksi maankäyttöä pitäisi tarkastella myös taloudellisen kilpailukyvyn näkökulmasta.

Onko kunnalla tarjota yrityksille sopivia tontteja? Onko asumiselle vaihtoehtoja? Onko kaavoitus riittävän joustavaa vastaamaan muuttuviin tarpeisiin? Pystyykö kunta reagoimaan silloin, kun yritys kertoo tarvitsevansa lisää tilaa?

Näitä kysymyksiä pohtiessa on helppo todeta, että maankäytön, investointien ja elinvoiman pitäisi olla osa samaa keskustelua.

Kasvun kaikki vaikutukset tulee huomioida

Elinvoiman kehittämisessä on tärkeää tunnistaa kasvun kaikki puolet.

Yrityksen sijoittuminen kuntaan voi olla hyvä asia, mutta samalla se voi edellyttää merkittäviä infraan liittyviä investointeja. Uusi asuinalue tuo uusia veronmaksajia, mutta samalla tarvitaan esimerkiksi päiväkotipaikkoja, katuja ja kunnallistekniikkaa.

Siksi jokaisessa kasvuhankkeessa pitäisi kysyä: Mitä tämä maksaa? Mitä tämä tuo? Millä aikataululla vaikutukset syntyvät ja millaisia riskejä päätökseen liittyy?

Tämä ei ole kasvun vastustamista. Päinvastoin. Se on kestävän kasvun rakentamista.

Viestintä on tärkeä osa elinvoimapolitiikkaa

Myös kunnan viestintä vaikuttaa elinvoimaan.

Yrityksen, asukkaan tai investoijan pitäisi pystyä ymmärtämään nopeasti, miksi juuri tämä kunta voisi olla sille hyvä paikka. Mitä kunta tarjoaa? Miten täällä viedään asioita eteenpäin? Millaisia yrityksiä kunnassa jo toimii? Millaista osaamista täällä on? Mihin kunta on menossa?

Tämä edellyttää muutakin kuin päätöksistä tiedottamista. Tarvitaan aktiivista yritys- ja elinvoimaviestintää: yritystarinoita, investointien esiin nostamista, ihmisiä ja tekemistä, näkyvyyttä eri kanavissa sekä vuoropuhelua yritysten ja kunnan välillä. Yritysviestinnän lisäksi tarvitaan suoraa yritysmarkkinointia.

Parhaimmillaan kunnan viestintä ja markkinointi eivät ole erillinen toiminto, vaan osa kunnan johtamista ja elinvoimapolitiikkaa.

Lopulta kyse on onnellisesta arjesta ja toimivista palveluista

Kunnan talous, elinvoima, työllisyys, väestö, asuminen, maankäyttö, viestintä ja lopulta palvelut eivät ole erillisiä kokonaisuuksia. Ne vaikuttavat toisiinsa jatkuvasti.

Ehkä tärkein elinvoimapoliittinen kysymys onkin lopulta hyvin yksinkertainen:

”Mitä voimme tehdä tänään, jotta kunnan taloudellinen pohja olisi kymmenen vuoden päästä vahvempi?”

Siihen vastaaminen on samalla elinvoimapolitiikkaa ja vastuullista kunnan talouspolitiikkaa. Lopulta kaiken elinvoimatyön tavoitteena on kuitenkin hyvä ja onnellinen arki. Yritysten kasvu, työpaikat, terve kuntatalous ja hallittu väestönkehitys turvaavat kunnan toimivat palvelut. Silloin asukkailla on mahdollisuus rakentaa kunnassa hyvää ja onnellista elämää.

Kuntatalous 2027 – katse tulevaisuuteen päin!

Vuoden 2027 talousarvion valmistelu on kunnissa parhaillaan kiivaimmillaan. Pöydällä (myös omallani) ovat eurot, prosentit, investoinnit, henkilöstömenot, valtionosuudet ja verotulot. Mutta ennen kaikkea pöydällä on kysymys kunnan tulevaisuuden suunnasta.

Kuntatalouden näkymä ei ole helppo. Kuntaliiton uunituoreessa (kirjoitushetkellä tänään) julkaistussa Talousbarometrissä yli 80 prosenttia kuntien talousjohtajista arvioi, että kunnassa on vähintään kohtalaista sopeutustarvetta. Yli 40 prosenttia vastaajista tunnistaa painetta kunnallisveroprosentin korottamiseen. Samalla noin 80 prosenttia arvioi kunnan taloudellisen liikkumavaran pienenevän myös tulevina vuosina. Luvut kertovat, että kuntien on varauduttava tilanteeseen, jossa taloudellista liikkumavaraa on nykyistä vähemmän myös tulevaisuudessa.

Vuosi 2027 ei ole mikä tahansa budjettivuosi

Valtion vuoden 2027 talousarvioesitys ja syksyn kuntatalousohjelma julkaistaan 21. syyskuuta. Se antaa kunnille lisää tietoa siitä, millaisessa rahoitusympäristössä ensi vuoden talousarviota rakennetaan.

Kuntatalouteen vaikuttavat samanaikaisesti useat tekijät. Menopaineita lisäävät muun muassa palkkaratkaisut, työttömyyden aiheuttamat kustannukset sekä erilaiset investointitarpeet. Samalla valtionrahoitukseen kohdistuu paineita. Kuntaliiton arvion mukaan kuntatalouden vaikeimmat vuodet osuvat juuri vuosiin 2026 ja 2027.

Tilanne on haastava, mutta sitä ei pidä nähdä vain uhkana. Tiukka taloustilanne pakottaa kunnat kysymään, mikä on oikeasti tärkeää. Talousarvion ei pitäisi olla vain lista siitä, mihin rahaa käytetään. Sen pitäisi olla päätös siitä, millaista kuntaa halutaan rakentaa.

Kaikki kunnat eivät ole samassa tilanteessa

Kuntataloudesta puhuttaessa on helppo puhua kunnista yhtenä kokonaisuutena. Todellisuudessa kuntien tilanteet poikkeavat toisistaan huomattavasti. Kunnan talouteen vaikuttavat esimerkiksi väestökehitys, työllisyys, veropohja, investointitarpeet, velkamäärä, kiinteistökanta ja palvelurakenne. Myös alueelliset erot ovat merkittäviä.

Siksi yksi valtakunnallinen ratkaisu ei sovi kaikille. Yhdessä kunnassa keskeisin kysymys voi olla investointien rahoittaminen. Toisessa väestön väheneminen. Kolmannessa työpaikkojen ja veropohjan vahvistaminen. Neljännessä taas se, miten palvelut voidaan järjestää tehokkaammin muuttuvassa toimintaympäristössä. Monissa kunnissa tietysti myös nämä kaikki toisiinsa liittyvät tekijät.

Veronkorotus ei voi olla ensimmäinen eikä viimeinen ratkaisu

Yksi vaikeimmista kysymyksistä liittyy kunnallisveroon. Jos tulot eivät riitä kattamaan menoja, veroprosentin korottaminen on yksi mahdollinen ratkaisu. Mutta se ei voi olla automaattinen vastaus kaikkiin talousongelmiin. Veronkorotus lisää kunnan tuloja, mutta samalla se vaikuttaa kuntalaisten ostovoimaan ja kunnan asemaan suhteessa muihin kuntiin. Pitkällä aikavälillä on tärkeää pohtia myös sitä, miten kunta pystyy vahvistamaan omaa veropohjaansa.

Siinä tullaan kunnan elinvoiman ytimeen. Uudet yritykset, työpaikat, asukkaat, investoinnit ja rakentaminen eivät ole vain elinvoimapolitiikkaa. Ne ovat pitkälti kuntatalouspolitiikkaa. Jos halutaan vahvistaa kunnan taloutta pysyvästi, pitää pystyä lisäämään verotuloja myös kasvattamalla veropohjaa – ei vain veroprosenttia.

Sopeuttaminen ei saa tarkoittaa pelkkiä leikkauksia

Kun talous kiristyy, ensimmäinen reaktio on usein säästäminen. Se on ymmärrettävää. Mutta kaikilla säästöillä ei kuitenkaan ole samaa vaikutusta. Jos esimerkiksi pieni säästö heikentää kunnan kykyä houkutella uusia asukkaita tai yrityksiä, säästö voi pitkällä aikavälillä tulla kunnalle kalliiksi.

Siksi talousarviotyössä pitäisi kysyä jokaisen merkittävän menon kohdalla kolme kysymystä:

Mitä tämä maksaa? Mitä tällä saadaan? Mitä tapahtuu, jos tästä luovutaan?

Kolmas kysymys on usein vaikein ja tärkein. Hyvä taloudenpito ei tarkoita sitä, että kaikesta leikataan vähän. Juustohöylää lienee useassa kunnassa heilutettu jo pitkään. Hyvä ja vastuullinen taloudenpito tarkoittaa sitä, että niukat eurot kohdistetaan mahdollisimman vaikuttavasti.

Investointeja ei saa unohtaa vaikeina vuosina

Kireässä taloustilanteessa investoinneista on helppo ajatella, että niitä pitäisi siirtää tulevaisuuteen. Kaikkia investointeja ei kuitenkaan voi eikä pidä arvioida pelkästään menona. Osa investoinneista on välttämättömiä nykyisen omaisuuden ja palveluiden ylläpitämiseksi. Osa taas voi vahvistaa kunnan tulevaa elinvoimaa.

Siksi vuoden 2027 investointiohjelmassa pitäisi pystyä erottamaan toisistaan ainakin kolme asiaa:

  1. välttämättömät investoinnit
  2. palveluiden laatua ja tehokkuutta parantavat investoinnit
  3. kunnan tulevaa kasvua ja elinvoimaa vahvistavat investoinnit

Kaikkia listattavia investointeja ei välttämättä pystytä toteuttamaan. Mutta kaikkea ei myöskään pidä pysäyttää. Jos kunta lopettaa investoinnit kokonaan vaikeassa taloustilanteessa, vaarana on, että lyhyen aikavälin säästö muuttuu pitkän aikavälin ongelmaksi.

Työllisyys on yhä tärkeämpi osa kuntataloutta

Vuoden 2027 kuntataloutta tarkasteltaessa ei voi myöskään sivuuttaa työllisyyttä. TE-palvelujen siirtyminen kuntien vastuulle on muuttanut kuntien roolia. Samalla työttömyyden kustannukset näkyvät kuntataloudessa aikaisempaa suoremmin. Tämä tarkoittaa, että elinkeinopolitiikka, työllisyyden edistäminen ja kuntatalous eivät ole kolme erillistä kokonaisuutta. Ne ovat tiukasti samaa kokonaisuutta.

Jokainen uusi työpaikka vahvistaa alueen ostovoimaa, yritysten toimintaedellytyksiä ja kunnan veropohjaa. Vastaavasti pitkäaikainen työttömyys lisää kustannuksia ja heikentää kuntatalouden kestävyyttä. Siksi myös vuoden 2027 talousarviossa pitäisi kysyä: mitkä ratkaisut vahvistavat työllisyyttä ja yritysten toimintaedellytyksiä?

Vuoden 2027 talousarvio on valinta tulevaisuudesta

Kuntatalouden haasteet eivät tietenkään katoa sillä, että yksi talousarvio saadaan tasapainoon. Talousarvion pitäisi katsoa vähintään useita vuosia eteenpäin. Mitä tapahtuu väestölle? Miten palvelutarve muuttuu? Millainen on kunnan tulopohja? Mihin investointeihin on varaa? Miten velkamäärä kehittyy? Ja ennen kaikkea: mitä kunta tekee vahvistaakseen omaa elinvoimaansa?

Näihin kysymyksiin ei ole yhtä helppoa vastausta. Mutta yksi asia on mielestäni selvää. Vuoden 2027 talousarviota ei pidä rakentaa vain sen varaan, että selvitään seuraavasta vuodesta. Se pitää rakentaa sen varaan, että kunnalla on mahdollisuus menestyä myös vuonna 2030 ja sen jälkeen.

Tiukka taloustilanne pakottaa priorisoimaan. Se voi olla myös mahdollisuus uudistaa toimintatapoja, karsia turhaa byrokratiaa, tehdä yhteistyötä yli organisaatiorajojen ja löytää uusia tapoja tuottaa palveluja. Kuntatalouden vaikein kysymys ei lopulta ole se, mistä leikataan. Vaikeampi – ja paljon tärkeämpi – kysymys on käänteinen: Mihin meidän kannattaa käyttää rajalliset eurot, jotta kunta olisi tulevaisuudessa vahvempi kuin tänään?

Hyvä talousarvio ei ole sellainen, jossa kaikki menot saadaan mahtumaan budjettiin. Hyvä talousarvio on sellainen, jossa niukat eurot käytetään siihen, mikä tekee kunnasta elinvoimaisen, kestävän ja hyvän paikan asua myös tulevaisuudessa.Vuoden 2027 talousarvio ei siis ole vain numeroita paperilla. Se on päätös siitä, mihin suuntaan kunta lähtee.