Avainsana: viranhaltija

Miten ”Tervetuloa Vääntölään” -koulutustuote syntyi?

Jenni Sipilä

Tässä blogikirjoituksessa kerron hieman kesällä kuvatusta ”Tervetuloa Vääntölään” lyhytelokuvasta ja sen ympärille rakennetusta väitöstutkimukseni tuloksiin pohjautuvasta uudesta koulutustuotteesta.

Olen urani aikana istunut lukuisissa koulutuksissa, joissa kouluttaja puhuu ja esittelee asiaa PowerPoint -dioilta. Pidän tällaisia esityksiä itsekin jatkuvasti niin virkatyössä kuin sivutoimisena kouluttajana, ja ne toimivat monessa aiheessa todella tehokkaasti. Tehdessäni väitöstutkimustani, joka käsittelee viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden vuorovaikutusta, tunteita ja yhteistyöhön liittyviä kirjavia tilanteita, aloin pohtimaan voisiko tutkimuksen keskeisiä tuloksia tuoda esiin jotenkin muutenkin kuin aivan niillä perinteisimmillä koulutusmetodeilla.

Noin pari vuotta sitten päässäni alkoi syntyä ajatus kuvitteellisesta kunnasta, jossa (350 viranhaltijan minulle vastaustensa kautta tarjoaman) tutkimusaineistoni tilanteet ja tunnetilat muuttuisivat ”eläväksi elämäksi”. Pohdin että näyteltyjen tilanteiden kautta oikeiden kuntien viranhaltijat ja luottamushenkilöt voisivat tarkastella ns. ulkopuolisina tilanteita, jotka ovat tuttuja niin monissa kunnissa. Mietin voisiko näistä tilanteista tehdä asiapitoisen lyhytelokuvan, joka olisi samalla kuitenkin hiukan viihdyttäväkin? Ajatus ei jättänyt minua rauhaan.

Kun sitten minun ja kansallisteatterin näyttelijä Juha Variksen tiet kohtasivat ja Juha kertoi, että hänen kauttaan projektiin olisi mahdollista saada mukaan myös hänen appensa, kaikkien tuntema Vesa Vierikko sekä Juhan kauniimpi puolisko Helena Vierikko, oli se sitten siinä. Pisteenä i:n päälle Viitasaaren kaupunki tarjosi meille kuvauspaikan ja heinäkuussa 2025 laitoimme 10 tunnin kuvauspäivän aikana purkkiin filmin, joka sai nimekseen ”Tervetuloa Vääntölään”. Kuvaajana toimi televisiotuotannoista tuttu huippuammattilainen Petri Vilèn ja äänimiehenä Ilari Sivill.

Näin syntyi koulutustuote, jossa katsotaan puolen tunnin lyhytelokuva ja pysähdytään välillä tarkastelemaan nähtyjä tilanteita sekä keskustelemaan niistä. Tämä mahdollistaa viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden välisen vuorovaikutuksen tarkastelemisen yleisemmällä tasolla, ilman että ketään osoitetaan sormella. Sama tarkoitus siis kuin itse väitöstutkimuksellani, mutta vähemmän puuduttavassa muodossa. Uskon että jokainen voi löytää jostakin Vääntölän hahmosta hieman itseään tai kaveriaan ja oppia jotakin sitä kautta. Tai ainakin Vääntölä voi toimia varoittavana esimerkkinä siitä mitä ei kannata tehdä, jos haluaa pitää yhteistyösuhteet omassa kunnassa jouhevina.

Vääntölän kunnan tapahtumien kautta pureudutaan mm. siihen miten luottamushenkilöt osaisivat johtaa viranhaltijoita taitavammin sekä miten viranhaltijat voivat palvella poliittista päätöksentekoa laadukkaasti ja ajatella itsensä välillä myös luottamushenkilöiden asemaan. Taustavoimana on kysymys siitä, miten kuntien ammatillisen johdon ja hallinnon työskentelyä voidaan kehittää tehokkaammaksi ja toimivammaksi. Melko keskeisiä kysymyksiä näinä kuntatalouden tiukkoina aikoina.

”Tervetuloa Vääntölään” elokuvassa nähtävät henkilöt ovat täyttä fiktiota, mutta vuorovaikutustilanteet pohjautuvat väitöstutkimukseni aineistoon ja niihin todellisiin haasteisiin, joihin kuntien arjessa törmätään. Poliittisen päätöksenteon aiheet lainasin autenttisuuden vuoksi kuntien esityslistoilta, jopa oman työurani varrelta. Mutta niihinkin liittyvät tilanteet ja keskustelut ovat kuvitelmaa.

Vääntölästä on mahdollisuus saada erilaisia koulutusversioita livekoulutuksesta organisaation jäsenten itsenäisesti katsottavaan webinaariin. Viranhaltijan lasien läpi katsottuna Vääntölä on asiapitoinen, mutta kuitenkin hieman kevyemmin lähestyttävä osuus myös esimerkiksi seminaaripäivään.

Jos haluat lähteä käymään kylässä Vääntölässä, löydät lisätietoa ja pienen maistiaisen osoitteesta https://flowlearning.fi/palvelutuote/vaantola/

Vääntölän lähtökohtana olevan väitöstutkimukseni löydät https://www.utupub.fi/handle/10024/182722

Näillä sanoin, lämpimästi tervetuloa Vääntölään! 😊

Matka viranhaltijasta tutkijaksi ja kuntademokratian peruskysymysten äärelle

Jenni Sipilä

Puolustin väitöskirjaani ”Kunnallinen byrokratia edustuksellisen demokratian palveluksessa: kuntien johtavien viranhaltijoiden kokemuksia yhteistyöstä luottamushenkilöiden kanssa” Turun yliopistossa 22.8.2025.

Väitöskirjaprosessini oli yhtä aikaa henkilökohtainen matka ja yhteiskunnallinen tutkimusretki. Omalla kohdallani kaikki sai alkunsa vuosien varrelta kertyneistä havainnoista sekä arjen lounas- ja kahvipöytäkeskusteluista. Monet kollegani jakoivat kokemuksen siitä, että valmisteltavia asioita tuntui usein olevan liikaa ja osa selvityksistä tehtiin, vaikka jo ennakkoon tiedettiin, etteivät ne tulisi etenemään tai ne eivät vastanneet kuntastrategian tavoitteita. Ajoittain työ tuntui turhauttavalta ja viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden yhteistyössä esiintyi kitkaa. Näitä teemoja ei voinut ohittaa, vaan tunsin tarvetta saada ne tieteellisen tutkimuksen muotoon: onko kyse vain yksittäisistä kokemuksista vai laajemmasta ilmiöstä? Syntyi päätös hypätä viranhaltijan pöydän takaa tutkijan rooliin. Aloitin tutkimukseni tammikuussa 2021. Tavoitteenani oli saada tieteellistä näyttöä siitä, millaisia tunteita ja kokemuksia päätöksenteon valmistelu ja yhteistyö poliitikkojen kanssa synnyttävät kuntien johtavissa viranhaltijoissa.

Kuntademokratiaa ohjaa kaksoisjohtamiseen perustuva malli, jossa vaaleilla valitut luottamushenkilöt käyttävät ylintä päätösvaltaa ja viranhaltijat eli ammattijohtajat tekevät päätösten taustalla tärkeää valmistelutyötä. Olen itse toiminut lähes 18 vuotta kunnan johtavana viranhaltijana ja saanut aitiopaikalta seurata, miten nämä kaksi maailmaa kohtaavat – ja joskus myös törmäävät. Politiikan rytmi, puolueiden välinen kilpailu ja vaihtuvat vaalikaudet tuovat mukanaan demokraattiset toimintatavat ja tavoitteet, kun taas viranhaltijoiden työ on pidemmän aikavälin kehittämistä. Poliitikot myös työskentelevät yleensä sivutoimisesti, kun taas viranhaltijat paneutuvat asioihin päätyökseen. Lisäksi kuntalaisten erilaiset toiveet tekevät johtamisesta vielä vähän monimutkaisempaa.

Tutkimukseni tuloksena voin todeta, että viranhaltijoiden turhautumisen tunteet eivät ole vain yksittäistapauksia – moni viranhaltija kokee työssään haasteita, jotka liittyvät esimerkiksi valmistelun hyödyllisyyteen ja strategianmukaisuuteen. Yhteistyö luottamushenkilöiden kanssa on joskus mutkikasta, kun tavoitteet, arvot ja aikajänteet eroavat toisistaan. Toisaalta tutkimus osoitti, että hyvät yhteydet ja aito vuorovaikutus viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden välillä mahdollistavat parhaimmillaan innovatiivisia ratkaisuja ja kunnan strategisten tavoitteiden toteutumisen. Positiiviset kokemukset liittyivät erityisesti tilanteisiin, joissa luottamushenkilöt arvostivat viranhaltijoiden asiantuntemusta ja tukivat heitä työnsä haasteissa.

Väitöskirjatyöni tavoitteena oli laajentaa ymmärrystä johtavien viranhaltijoiden arjesta ja tarjota välineitä yhteistyösuhteiden kehittämiseksi. Nostin esiin myös kysymyksen siitä, miten hallinnollisia resursseja voitaisiin käyttää mahdollisimman tehokkaasti ja miten luottamushenkilöt voisivat entistä paremmin ottaa huomioon viranhaltijoiden käytettävissä olevan ajan rajallisuuden. Tutkimustulosteni pohjalta pidän tärkeänä, että kuntastrategia toimii selkeänä ohjaavana välineenä – ja että sen sisällöt ovat aidosti sisäistetty päätöksenteon kaikilla tasoilla. Vain tällöin voidaan karsia viranhaltijoista turhalta tuntuvaa valmistelutyötä ja varmistaa, että yhteinen työ vie kohti kunnan pitkäjänteisiä tavoitteita.

Väitöskirjaprosessi oli minulle mahdollisuus pysähtyä, pohtia ja tarkastella kuntajohtamista uusista näkökulmista. Matka viranhaltijasta tutkijaksi ei ollut aina helppo, mutta se avasi tilaa kriittiselle ajattelulle ja toi näkyväksi myös kuntatyön ilonaiheet. Uskon, että yhteisen ymmärryksen lisääminen tukee kestävää päätöksentekoa ja parempaa arkea kunnissa – sekä viranhaltijoille että poliittisille päättäjille.

Kuntajohtamisen kehittäminen vaatii jatkuvaa vuoropuhelua, arvostusta ja halua nähdä asiat myös toisen osapuolen silmin. Tutkimukseni on panos tähän keskusteluun – ja kutsu jatkaa sitä yhdessä.

Väitöskirjani löydät Turun yliopiston julkaisupalvelusta:

https://www.utupub.fi/handle/10024/182722

Laiska töitään luettelee… Onko kiire enää edes mainitsemisen arvoinen asia?

Jenni Sipilä

Olen yleensä kirjoittanut täällä blogissani asioista yleisemmällä tasolla, mutta tämä kirjoitus tulee olemaan hieman erilainen. Blogini on nukkunut viime ajat melkoista ruususen unta, mutta nyt olisi tarkoitus taas jatkaa. Mitä sitten olen tehnyt tässä välissä, kun tekstiä ei ole syntynyt? No, onhan sitä syntynyt. Olen nimittäin laittanut kaiken työstä jäävän kirjoitusenergian väitöskirjani viimeistelyyn ja nyt se on suureksi ilokseni esitarkastusvaiheessa. Töitäkin on tehty ihan kohtuullisesti. Palasin viime vuoden huhtikuussa opintovapailta takaisin viranhoitoon ja työpöydällä oikeastaan odottivat talouden sopeuttamisohjelma ja organisaatiouudistus. Kun siihen lisättiin talousarvion laadinta ja kaikki arjen pieni sälä, alkoi kirjoittamisen luovuuden kukka olla aika nuupahtanut.

Tähän voi siis otsikon mukaisesti todeta, että laiska töitään luettelee. Koska muutamat ovat suureksi ilokseni kyselleet, miksi en ole kirjoittanut ja koska taas jatkan, koin tarpeelliseksi hieman selitellä. Eräänä aamuna töihin ajaessa, kun tuskailin etten ole aikoihin ennättänyt kirjoittaa blogiani, päätin kirjoittaakin seuraavaksi juuri ajasta. Aika, sen käyttö ja hallinta ovat paljon käsiteltyjä aiheita. Syynä tähän lienee se, että kaikessahan on lopulta kyse ajasta. Se on meidän tärkein resurssimme.

Kun omassa väitöstutkimuksessani olen tutkinut viranhaltijoiden kokemuksia, olen huomannut suurimman osan heidän negatiivisista tunteistaan kumpuavan kiireestä ja ajan vähyydestä. Eikä tämä ilmiö tietenkään rajoitu vain kuntahallintoon. Osallistuin taannoin viranhoidon merkeissä työterveyshuollon järjestämään tilaisuuteen, jossa esitetyt monialaiset tutkimustulokset olivat lähes identtiset oman tutkimukseni kanssa. Kiire syö hyvinvointiamme niin työssä kuin vapaalla.

Usein asiantuntijat neuvovat olemaan mainitsematta sanaa kiire, koska se lisää entisestään kiireen tuntua. Jokin aika sitten LinkedInissä oli keskustelua, jossa perusteltiin kiireen mainitsematta jättämistä sillä, että kiire on itsestäänselvyys eikä enää edes mainitsemisen arvoinen asia. Itselleni tuli siitä vähän töykeä olo. Ehkä siksi, että se osui juuri minuun. Jonkun kysyessä kuulumisiani mainitsen usein että ”mitäs tässä, kiirettä” tai ”aikamoista hässäkkää on”. Enkä sano tätä siksi, että haluaisin tärkeillä. Mutta jos se on totuus niin miksi sitä ei saisi mainita? Itse ajattelen, että toinen henkilö saattaa sen jälkeen vähän paremmin ymmärtää tilannettani ja toimintaani. Löysin aforismisivuilta Jussi Ruokomäen kirjoittaman toteamuksen ”Kiire on oire – ei kunniamerkki”. Ja tästä olen täsmälleen samaa mieltä.

On kuitenkin tärkeää muistaa, ettei kiire välttämättä ole aina negatiivinen asia. Osa ihmisistä kaipaa kiirettä, jotta saa itsensä pidettyä vireessä ja ns. koneen käynnissä. Kiire saattaa myös muodostua hienoista ja inspiroivista asioista, mikä tietysti auttaa jaksamaan hektisyyttä. Ainakin omalla kohdallani tilanne on välillä juuri näin ja kiire on täysin itseaiheutettua.

Tosiasia lienee kuitenkin, että tauottomasti ja pitkään jatkuessaan kiire kuormittaa meistä jokaista. Se myös syö luovuutta ja kykyä innovoida. Miten sitten tehdä elämästä väljempää, jotta ideat ja ajatukset kumpuaisivat vähän kevyemmin? Itselleni tärkein asia on aikatauluttaminen ja ajankäytön suunnittelu. Toisena tulee itsestään huolen pitäminen. Tilapäisesti oman hyvinvointinsa joutuu joskus laittamaan sivuun, mutta pitkässä juoksussa itsestään on pidettävä huolta. Silloin kiireen tunnettakin jaksaa paremmin. Muita klassisia kiireen kesyttäjiä ovat tietysti priorisointi ja työskentelyn tehostaminen välttämällä keskeytyksiä. Jälkimmäinen voi osoittautua toisinaan työyhteisössä haasteelliseksi ja prioriteettilistan hännille jääneet asiatkin on pakko joskus hoitaa. Apuna meillä on onneksi jatkuvasti kehittyvä teknologia.

Ehkä voisi ajatella niin, että kiireen taltuttaminen vaatii myös tietynlaista asennetta. Ehkä minunkin tosiaan pitäisi poistaa sanavarastostani sanat kiire, hässäkkä ja hoppu? Kuulen mielelläni, miten sinä taklaat kiireen ja siihen liittyvät paineet?

Pari sanaa populismista

Jenni Sipilä

Kuten varmasti moni teistä lukijoista, myös minä olen seurannut viime vuosina jatkuvasti kiihtyvää ja kärkkäämmäksi muodostuvaa poliittista keskustelua. Se on saanut minut pohtimaan, onko politiikassa käytettävän kielen muuttuminen aiempaa rajummaksi enemmänkin merkki haastavasta yhteiskunnallisesta tilanteesta ja poliittisista paineista, paljon puhutusta polarisaatiosta vai kenties populistisen asenteen leviämisestä.

Populismi sanaa tulee helposti viljeltyä, vaikka puhuttaessa populismista, pitää aina muistaa sen olevan käsitteenä elävä ja lopulta aika vaikeasti määriteltävä. Populismi ilmenee nyky-yhteiskunnissa monin tavoin ja sen on katsottu uhkaavan tai ainakin haastavan perinteisempää demokratiaa. Onkin mielenkiintoinen kysymys, missä vaiheessa kärkäs kielenkäyttö ja hyökkäävät poliittiset avaukset muuttuvat demokratiasta populismiksi. Raja lienee veteen piirretty. Vaikka populismin määritelmä voi vaihdella, arkisessa keskustelussa sillä viitataan yleisesti poliittiseen esiintymistapaan eli retoriikkaan. Tällainen määritelmä ei pidä populismia edes kevyenä ideologiana. Syvällisempien määritelmien mukaan populismin takana on kuitenkin toiminnallinen aate, joka korostaa ”tavallisen” kansalaisen etuja ja vastustaa eliittiä sekä perinteisiä poliittisia instituutioita. Vaikka populismi on usein yhdistetty valtion tason politiikkaan, sen vaikutukset voivat ulottua myös paikallispolitiikkaan saakka.

Yhdistettäessä populismi esiintymistapaan, käytetään sitä usein haukkumasanana viittaamaan poliittisten kilpailijoiden tyhjään retoriikkaan tai katteettomien lupausten antamiseen. Jotkut poliitikot käyttävät populistista tyyliä tietoisesti herättämään huomiota ja provosoimaan mediajulkisuuden toivossa. Populismina voidaan myös pitää poliitikkojen tarttumista esille nousseeseen aiheeseen, jotta he voivat osoittaa olevansa ajan hermolla. Omassa tutkimuksessani kyselyyni vastanneet kuntien johtavat viranhaltijat käyttivät populismi -termiä juuri kritisoidessaan poliitikkojen huomionhakuisia ja pinnalla olevaan aiheeseen liittyviä puheenvuoroja tai aloitteita, joiden asiasisällöllinen (uutuus)arvo saattaa toisinaan olla melko vähäinen. Viranhaltijat myös kertoivat, että populistiset ilmiöt ovat kunnissa lisääntyneet valtuuston kokousten livestriimausten ja sosiaalisen median käytön myötä.

Yksi populismin ilmenemismuodoista kunnallispolitiikassa on yksinkertaistettujen ratkaisujen tarjoaminen monimutkaisiin ongelmiin. Populistiset poliitikot saattavat luvata nopeita ja helppoja ratkaisuja kunnan kohtaamiin haasteisiin. Näiden ratkaisujen toteuttamiskelpoisuus ja pitkäaikaiset vaikutukset voivat kuitenkin olla kyseenalaisia. Toisaalta populismi voi tuoda mukanaan positiivisiakin vaikutuksia kunnallispolitiikkaan. Populistiset poliitikot voivat olla herkempiä kuuntelemaan ja ottamaan huomioon tavallisten kuntalaisten huolia ja tarpeita. Heidän kampanjansa saattavat mobilisoida suuremman osan väestöstä poliittiseen toimintaan tai vaatimaan muutoksia. Tämä voi edistää demokraattista osallistumista ja avoimuutta kunnallisessa päätöksenteossa ja saada uusia ihmisiä innostumaan vaikuttamisesta. Ilmiö nostaa politiikkaan kuitenkin helpommin ns. ”yhden asian huutajia” ja saattaa jakaa kuntalaisia vahvemmin eri leireihin.

Jotta populismin vaikutukset kunnallispolitiikassa olisivat positiivisia, tarvitaan tasapainoa populismin ja vastuullisen hallinnon välillä. Populistiset poliitikot voivat hyödyntää kuntalaisten huolia ja tarpeita, mutta samalla heidän on kyettävä tarjoamaan myös realistisia sekä kestäviä ratkaisuja esille nostamiinsa ongelmiin. Kunnallispolitiikassa populismia ei vielä tunnisteta niin selkeästi demokratian uhaksi kuin valtakunnallisessa politiikassa tai kansainvälisessä politiikassa. Uskallan väittää, että kunnissa populismi vaikuttaa toistaiseksi enemmän (poliitikot, korjatkaa jos olen väärässä) viranhaltijoiden työskentelyyn. Viranhaltijoilla on suuri ja toisinaan epäkiitollinenkin rooli populistisen politiikan tasapainottajina.  Niinpä monet viranhaltijat toivovat, että kunnallispolitiikassa unohdettaisiin populismi ja keskityttäisiin hallinnollisten resurssien säästämisen nimissä yhteistyössä toteutettavaan ja faktoihin perustuvaan mahdollisimman virtaviivaiseen päätöksentekoon. Poliitikon näkökulmasta houkutus populistisille nostoille lienee kuitenkin aina olemassa.

Mikä viranhaltijoita oikein turhauttaa?

Jenni Sipilä

Kerroin ensimmäisessä blogitekstissäni, että väitöstutkimukseni idea lähti viriämään kuunnellessani kollegoiden kertomuksia heitä turhauttavista työhön liittyvistä tilanteista. Minua alkoi kiinnostaa, kokevatko viranhaltijat laajemminkin vastaavia tunteita. Ja kyllä vain, 47 % minulle vastanneista kuntien johtavista viranhaltijoista kertoi kokevansa turhautumista. Tämä valitettava ilmiö liittyy mm. poliittisen päätöksenteon epäolennaisuuksiin, ristiriitoihin, epäasialliseen käytökseen ja puolueellisuuteen.

Turhautumisen tunne viranhaltijoissa herää, kun poliittisessa päätöksenteossa takerrutaan kokonaisuuden kannalta pieniin asioihin, jotka hidastavat päätöksentekoprosessin valmistumista. Viranhaltijat kokevat tällaisen turhana tyhjäkäyntinä. Myös tilanteet, joissa viranhaltijan tekemään valmistelutyöhön ei suhtauduta avoimesti eikä sille anneta todellista mahdollisuutta, aiheuttavat turhautumista. Näissä tilanteissa luottamushenkilö(t) ovat yleensä jo muodostaneet hyvin vahvan etukäteiskannan asiasta. Vahvoihin etukäteiskantoihin liittyy viranhaltijoiden mukaan usein jonkin tietyn intressitahon edun ajaminen. Viranhaltijat myös kertovat, että toisinaan päätöksiä tehdään enemmän tunteella kuin järjellä.

47 % minulle vastanneista kuntien johtavista viranhaltijoista kertoi kokevansa turhautumista.

Turhautuminen nostaa päätään silloinkin, kun asia jää kokouksessa pöydälle luottamushenkilöiden heikon perehtymisen vuoksi. Tai silloin, kun perusteellisen valmistelun jälkeen viranhaltija joutuu useita kertoja selvittämään saman asian uudelleen, koska valmistelumateriaaleihin ei ole luottamushenkilöiden toimesta ehditty tai jaksettu perehtyä. Päätöksentekoon mukaan tulevien uusien luottamushenkilöiden yli-innokkuus sekä viranhaltijalle ja kokeneemmille luottamushenkilöille itsestään selvien asioiden pyörittäminen aiheuttavat nekin turhautumista. Päättäjien substanssiosaamisen ja kokonaisuuden hallinnan heikkouden aiheuttama ajoittainen harmitus näkyy sekin viranhaltijoiden vastauksissa.

Sellaisten asioiden valmistelu, jotka viranhaltijoiden mielestä ovat epäolennaisia, koetaan turhauttaviksi. Tämä on loogista ja liittyy viranhaltijoita kuormittavaan aikapulaan. Turhautumisen tunne viriää helposti silloinkin, kun luottamushenkilöiden esiin nostamilla epäolennaisilla asioilla tehdään vain politiikkaan eikä niillä ole kuin lähinnä populistista merkitystä. Toisinaan viranhaltijoita turhauttaa ammatinvalinnasta ja demokratian pelisäännöistä huolimatta turha byrokratia. Päätöksenteon valmisteluun ja esityslistan materiaalien tuottamiseen joudutaan käyttämään paljon aikaa, vaikka viranhaltijat ja poliitikot tietäisivät ilman valmistelutyötäkin, mikä on asiassa paras ratkaisu. Kuntastrategian unohtaminen tai sivuuttaminen ovat yksi merkittävimmistä turhautumista aiheuttavista tekijöistä.

Turhautumisen tunne ylipäätään liittyy vahvasti kaikenlaisiin viranhaltijoiden mielestä epärationaalisiin toimeksiantoihin ja selvitystöihin.

Valtuustoaloitteet nousevat viranhaltijoiden vastauksissa toistuvasti esille turhauttavina ja ylimääräistä työtä aiheuttavina. Viranhaltijoiden mukaan osa valtuustoaloitteista tehdään usein näkyvyyden vuoksi, vaikka saman asian voisi selvittää suoraan viranhaltijan kanssa. Toisinaan valtuustoaloitteita tehdään asioista, jotka jo etenevät kunnan operatiivisella puolella, mutta josta luottamushenkilö ei ole ollut tietoinen. Viranhaltijat toivovatkin, että ennen valtuustoaloitteen tekoa luottamushenkilöt keskustelisivat asiasta vastuullisen viranhaltijan kanssa. Valtuustoaloitteita tehdään toisinaan samoista asioista uudelleen ja joskus ne ovat täysin ristiriitaisia kuntastrategian kanssa.

Turhautumisen tunnetta ja stressiä aiheuttavat poliittiset ristiriitatilanteet, joissa odotettavissa on negatiivista keskustelua ja konfliktejakin. Tallaiset tapaukset vaikeuttavat viranhaltijan työtä ja kääntyvät välillä niin, että viranhaltijaa pidetään syyllisenä ja hänen tekemäänsä valmistelua huonona. Toisinaan viranhaltijat kokevat, ettei heidän asiantuntemukseensa luoteta, mutta ulkopuolisen asiantuntijan sanomana saattaa sama asia saada luottamushenkilöt vakuuttuneiksi. Ikävintä luettavaa ovat olleet sellaiset viranhaltijoiden vastaukset, joissa koetaan poliitikkojen tahallaan vaikeuttavan viranhaltijoiden työtä ja etsivän siitä vikoja. Osa kyselytutkimukseen vastanneista viranhaltijoista kokee, että poliitikkojen joutuessa päättämään vaikeista asioista, joutuvat valmistelevat viranhaltijat syntipukeiksi. Näissä tilanteissa viranhaltijat saavat osakseen hyökkäyksiä sekä ala-arvoisia kommentteja.

Turhautuminen on kuluttava ja motivaatiota syövä tunne. Toisaalta se voi olla myös eteenpäin ajava voima. Oman henkisen hyvinvointinsa edistämiseksi kannattaa turhautuneen henkilön yrittää olla liiaksi murehtimatta sellaisia asioita, joille ei voi mitään (asenne ratkaisee 😉). Mutta samalla kannattaa tehdä kaikkensa niiden asioiden kehittämiseksi, joihin oma vaikutusvalta vielä kurottamallakin yltää. Tässä tekstissä esiin nostetut seikat ovat pitkälti kuntien luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden omissa käsissä, joten ei muuta kuin härkää sarvista!