Avainsana: politiikka

Matka viranhaltijasta tutkijaksi ja kuntademokratian peruskysymysten äärelle

Jenni Sipilä

Puolustin väitöskirjaani ”Kunnallinen byrokratia edustuksellisen demokratian palveluksessa: kuntien johtavien viranhaltijoiden kokemuksia yhteistyöstä luottamushenkilöiden kanssa” Turun yliopistossa 22.8.2025.

Väitöskirjaprosessini oli yhtä aikaa henkilökohtainen matka ja yhteiskunnallinen tutkimusretki. Omalla kohdallani kaikki sai alkunsa vuosien varrelta kertyneistä havainnoista sekä arjen lounas- ja kahvipöytäkeskusteluista. Monet kollegani jakoivat kokemuksen siitä, että valmisteltavia asioita tuntui usein olevan liikaa ja osa selvityksistä tehtiin, vaikka jo ennakkoon tiedettiin, etteivät ne tulisi etenemään tai ne eivät vastanneet kuntastrategian tavoitteita. Ajoittain työ tuntui turhauttavalta ja viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden yhteistyössä esiintyi kitkaa. Näitä teemoja ei voinut ohittaa, vaan tunsin tarvetta saada ne tieteellisen tutkimuksen muotoon: onko kyse vain yksittäisistä kokemuksista vai laajemmasta ilmiöstä? Syntyi päätös hypätä viranhaltijan pöydän takaa tutkijan rooliin. Aloitin tutkimukseni tammikuussa 2021. Tavoitteenani oli saada tieteellistä näyttöä siitä, millaisia tunteita ja kokemuksia päätöksenteon valmistelu ja yhteistyö poliitikkojen kanssa synnyttävät kuntien johtavissa viranhaltijoissa.

Kuntademokratiaa ohjaa kaksoisjohtamiseen perustuva malli, jossa vaaleilla valitut luottamushenkilöt käyttävät ylintä päätösvaltaa ja viranhaltijat eli ammattijohtajat tekevät päätösten taustalla tärkeää valmistelutyötä. Olen itse toiminut lähes 18 vuotta kunnan johtavana viranhaltijana ja saanut aitiopaikalta seurata, miten nämä kaksi maailmaa kohtaavat – ja joskus myös törmäävät. Politiikan rytmi, puolueiden välinen kilpailu ja vaihtuvat vaalikaudet tuovat mukanaan demokraattiset toimintatavat ja tavoitteet, kun taas viranhaltijoiden työ on pidemmän aikavälin kehittämistä. Poliitikot myös työskentelevät yleensä sivutoimisesti, kun taas viranhaltijat paneutuvat asioihin päätyökseen. Lisäksi kuntalaisten erilaiset toiveet tekevät johtamisesta vielä vähän monimutkaisempaa.

Tutkimukseni tuloksena voin todeta, että viranhaltijoiden turhautumisen tunteet eivät ole vain yksittäistapauksia – moni viranhaltija kokee työssään haasteita, jotka liittyvät esimerkiksi valmistelun hyödyllisyyteen ja strategianmukaisuuteen. Yhteistyö luottamushenkilöiden kanssa on joskus mutkikasta, kun tavoitteet, arvot ja aikajänteet eroavat toisistaan. Toisaalta tutkimus osoitti, että hyvät yhteydet ja aito vuorovaikutus viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden välillä mahdollistavat parhaimmillaan innovatiivisia ratkaisuja ja kunnan strategisten tavoitteiden toteutumisen. Positiiviset kokemukset liittyivät erityisesti tilanteisiin, joissa luottamushenkilöt arvostivat viranhaltijoiden asiantuntemusta ja tukivat heitä työnsä haasteissa.

Väitöskirjatyöni tavoitteena oli laajentaa ymmärrystä johtavien viranhaltijoiden arjesta ja tarjota välineitä yhteistyösuhteiden kehittämiseksi. Nostin esiin myös kysymyksen siitä, miten hallinnollisia resursseja voitaisiin käyttää mahdollisimman tehokkaasti ja miten luottamushenkilöt voisivat entistä paremmin ottaa huomioon viranhaltijoiden käytettävissä olevan ajan rajallisuuden. Tutkimustulosteni pohjalta pidän tärkeänä, että kuntastrategia toimii selkeänä ohjaavana välineenä – ja että sen sisällöt ovat aidosti sisäistetty päätöksenteon kaikilla tasoilla. Vain tällöin voidaan karsia viranhaltijoista turhalta tuntuvaa valmistelutyötä ja varmistaa, että yhteinen työ vie kohti kunnan pitkäjänteisiä tavoitteita.

Väitöskirjaprosessi oli minulle mahdollisuus pysähtyä, pohtia ja tarkastella kuntajohtamista uusista näkökulmista. Matka viranhaltijasta tutkijaksi ei ollut aina helppo, mutta se avasi tilaa kriittiselle ajattelulle ja toi näkyväksi myös kuntatyön ilonaiheet. Uskon, että yhteisen ymmärryksen lisääminen tukee kestävää päätöksentekoa ja parempaa arkea kunnissa – sekä viranhaltijoille että poliittisille päättäjille.

Kuntajohtamisen kehittäminen vaatii jatkuvaa vuoropuhelua, arvostusta ja halua nähdä asiat myös toisen osapuolen silmin. Tutkimukseni on panos tähän keskusteluun – ja kutsu jatkaa sitä yhdessä.

Väitöskirjani löydät Turun yliopiston julkaisupalvelusta:

https://www.utupub.fi/handle/10024/182722

Pari sanaa populismista

Jenni Sipilä

Kuten varmasti moni teistä lukijoista, myös minä olen seurannut viime vuosina jatkuvasti kiihtyvää ja kärkkäämmäksi muodostuvaa poliittista keskustelua. Se on saanut minut pohtimaan, onko politiikassa käytettävän kielen muuttuminen aiempaa rajummaksi enemmänkin merkki haastavasta yhteiskunnallisesta tilanteesta ja poliittisista paineista, paljon puhutusta polarisaatiosta vai kenties populistisen asenteen leviämisestä.

Populismi sanaa tulee helposti viljeltyä, vaikka puhuttaessa populismista, pitää aina muistaa sen olevan käsitteenä elävä ja lopulta aika vaikeasti määriteltävä. Populismi ilmenee nyky-yhteiskunnissa monin tavoin ja sen on katsottu uhkaavan tai ainakin haastavan perinteisempää demokratiaa. Onkin mielenkiintoinen kysymys, missä vaiheessa kärkäs kielenkäyttö ja hyökkäävät poliittiset avaukset muuttuvat demokratiasta populismiksi. Raja lienee veteen piirretty. Vaikka populismin määritelmä voi vaihdella, arkisessa keskustelussa sillä viitataan yleisesti poliittiseen esiintymistapaan eli retoriikkaan. Tällainen määritelmä ei pidä populismia edes kevyenä ideologiana. Syvällisempien määritelmien mukaan populismin takana on kuitenkin toiminnallinen aate, joka korostaa ”tavallisen” kansalaisen etuja ja vastustaa eliittiä sekä perinteisiä poliittisia instituutioita. Vaikka populismi on usein yhdistetty valtion tason politiikkaan, sen vaikutukset voivat ulottua myös paikallispolitiikkaan saakka.

Yhdistettäessä populismi esiintymistapaan, käytetään sitä usein haukkumasanana viittaamaan poliittisten kilpailijoiden tyhjään retoriikkaan tai katteettomien lupausten antamiseen. Jotkut poliitikot käyttävät populistista tyyliä tietoisesti herättämään huomiota ja provosoimaan mediajulkisuuden toivossa. Populismina voidaan myös pitää poliitikkojen tarttumista esille nousseeseen aiheeseen, jotta he voivat osoittaa olevansa ajan hermolla. Omassa tutkimuksessani kyselyyni vastanneet kuntien johtavat viranhaltijat käyttivät populismi -termiä juuri kritisoidessaan poliitikkojen huomionhakuisia ja pinnalla olevaan aiheeseen liittyviä puheenvuoroja tai aloitteita, joiden asiasisällöllinen (uutuus)arvo saattaa toisinaan olla melko vähäinen. Viranhaltijat myös kertoivat, että populistiset ilmiöt ovat kunnissa lisääntyneet valtuuston kokousten livestriimausten ja sosiaalisen median käytön myötä.

Yksi populismin ilmenemismuodoista kunnallispolitiikassa on yksinkertaistettujen ratkaisujen tarjoaminen monimutkaisiin ongelmiin. Populistiset poliitikot saattavat luvata nopeita ja helppoja ratkaisuja kunnan kohtaamiin haasteisiin. Näiden ratkaisujen toteuttamiskelpoisuus ja pitkäaikaiset vaikutukset voivat kuitenkin olla kyseenalaisia. Toisaalta populismi voi tuoda mukanaan positiivisiakin vaikutuksia kunnallispolitiikkaan. Populistiset poliitikot voivat olla herkempiä kuuntelemaan ja ottamaan huomioon tavallisten kuntalaisten huolia ja tarpeita. Heidän kampanjansa saattavat mobilisoida suuremman osan väestöstä poliittiseen toimintaan tai vaatimaan muutoksia. Tämä voi edistää demokraattista osallistumista ja avoimuutta kunnallisessa päätöksenteossa ja saada uusia ihmisiä innostumaan vaikuttamisesta. Ilmiö nostaa politiikkaan kuitenkin helpommin ns. ”yhden asian huutajia” ja saattaa jakaa kuntalaisia vahvemmin eri leireihin.

Jotta populismin vaikutukset kunnallispolitiikassa olisivat positiivisia, tarvitaan tasapainoa populismin ja vastuullisen hallinnon välillä. Populistiset poliitikot voivat hyödyntää kuntalaisten huolia ja tarpeita, mutta samalla heidän on kyettävä tarjoamaan myös realistisia sekä kestäviä ratkaisuja esille nostamiinsa ongelmiin. Kunnallispolitiikassa populismia ei vielä tunnisteta niin selkeästi demokratian uhaksi kuin valtakunnallisessa politiikassa tai kansainvälisessä politiikassa. Uskallan väittää, että kunnissa populismi vaikuttaa toistaiseksi enemmän (poliitikot, korjatkaa jos olen väärässä) viranhaltijoiden työskentelyyn. Viranhaltijoilla on suuri ja toisinaan epäkiitollinenkin rooli populistisen politiikan tasapainottajina.  Niinpä monet viranhaltijat toivovat, että kunnallispolitiikassa unohdettaisiin populismi ja keskityttäisiin hallinnollisten resurssien säästämisen nimissä yhteistyössä toteutettavaan ja faktoihin perustuvaan mahdollisimman virtaviivaiseen päätöksentekoon. Poliitikon näkökulmasta houkutus populistisille nostoille lienee kuitenkin aina olemassa.

Mikä viranhaltijoita oikein turhauttaa?

Jenni Sipilä

Kerroin ensimmäisessä blogitekstissäni, että väitöstutkimukseni idea lähti viriämään kuunnellessani kollegoiden kertomuksia heitä turhauttavista työhön liittyvistä tilanteista. Minua alkoi kiinnostaa, kokevatko viranhaltijat laajemminkin vastaavia tunteita. Ja kyllä vain, 47 % minulle vastanneista kuntien johtavista viranhaltijoista kertoi kokevansa turhautumista. Tämä valitettava ilmiö liittyy mm. poliittisen päätöksenteon epäolennaisuuksiin, ristiriitoihin, epäasialliseen käytökseen ja puolueellisuuteen.

Turhautumisen tunne viranhaltijoissa herää, kun poliittisessa päätöksenteossa takerrutaan kokonaisuuden kannalta pieniin asioihin, jotka hidastavat päätöksentekoprosessin valmistumista. Viranhaltijat kokevat tällaisen turhana tyhjäkäyntinä. Myös tilanteet, joissa viranhaltijan tekemään valmistelutyöhön ei suhtauduta avoimesti eikä sille anneta todellista mahdollisuutta, aiheuttavat turhautumista. Näissä tilanteissa luottamushenkilö(t) ovat yleensä jo muodostaneet hyvin vahvan etukäteiskannan asiasta. Vahvoihin etukäteiskantoihin liittyy viranhaltijoiden mukaan usein jonkin tietyn intressitahon edun ajaminen. Viranhaltijat myös kertovat, että toisinaan päätöksiä tehdään enemmän tunteella kuin järjellä.

47 % minulle vastanneista kuntien johtavista viranhaltijoista kertoi kokevansa turhautumista.

Turhautuminen nostaa päätään silloinkin, kun asia jää kokouksessa pöydälle luottamushenkilöiden heikon perehtymisen vuoksi. Tai silloin, kun perusteellisen valmistelun jälkeen viranhaltija joutuu useita kertoja selvittämään saman asian uudelleen, koska valmistelumateriaaleihin ei ole luottamushenkilöiden toimesta ehditty tai jaksettu perehtyä. Päätöksentekoon mukaan tulevien uusien luottamushenkilöiden yli-innokkuus sekä viranhaltijalle ja kokeneemmille luottamushenkilöille itsestään selvien asioiden pyörittäminen aiheuttavat nekin turhautumista. Päättäjien substanssiosaamisen ja kokonaisuuden hallinnan heikkouden aiheuttama ajoittainen harmitus näkyy sekin viranhaltijoiden vastauksissa.

Sellaisten asioiden valmistelu, jotka viranhaltijoiden mielestä ovat epäolennaisia, koetaan turhauttaviksi. Tämä on loogista ja liittyy viranhaltijoita kuormittavaan aikapulaan. Turhautumisen tunne viriää helposti silloinkin, kun luottamushenkilöiden esiin nostamilla epäolennaisilla asioilla tehdään vain politiikkaan eikä niillä ole kuin lähinnä populistista merkitystä. Toisinaan viranhaltijoita turhauttaa ammatinvalinnasta ja demokratian pelisäännöistä huolimatta turha byrokratia. Päätöksenteon valmisteluun ja esityslistan materiaalien tuottamiseen joudutaan käyttämään paljon aikaa, vaikka viranhaltijat ja poliitikot tietäisivät ilman valmistelutyötäkin, mikä on asiassa paras ratkaisu. Kuntastrategian unohtaminen tai sivuuttaminen ovat yksi merkittävimmistä turhautumista aiheuttavista tekijöistä.

Turhautumisen tunne ylipäätään liittyy vahvasti kaikenlaisiin viranhaltijoiden mielestä epärationaalisiin toimeksiantoihin ja selvitystöihin.

Valtuustoaloitteet nousevat viranhaltijoiden vastauksissa toistuvasti esille turhauttavina ja ylimääräistä työtä aiheuttavina. Viranhaltijoiden mukaan osa valtuustoaloitteista tehdään usein näkyvyyden vuoksi, vaikka saman asian voisi selvittää suoraan viranhaltijan kanssa. Toisinaan valtuustoaloitteita tehdään asioista, jotka jo etenevät kunnan operatiivisella puolella, mutta josta luottamushenkilö ei ole ollut tietoinen. Viranhaltijat toivovatkin, että ennen valtuustoaloitteen tekoa luottamushenkilöt keskustelisivat asiasta vastuullisen viranhaltijan kanssa. Valtuustoaloitteita tehdään toisinaan samoista asioista uudelleen ja joskus ne ovat täysin ristiriitaisia kuntastrategian kanssa.

Turhautumisen tunnetta ja stressiä aiheuttavat poliittiset ristiriitatilanteet, joissa odotettavissa on negatiivista keskustelua ja konfliktejakin. Tallaiset tapaukset vaikeuttavat viranhaltijan työtä ja kääntyvät välillä niin, että viranhaltijaa pidetään syyllisenä ja hänen tekemäänsä valmistelua huonona. Toisinaan viranhaltijat kokevat, ettei heidän asiantuntemukseensa luoteta, mutta ulkopuolisen asiantuntijan sanomana saattaa sama asia saada luottamushenkilöt vakuuttuneiksi. Ikävintä luettavaa ovat olleet sellaiset viranhaltijoiden vastaukset, joissa koetaan poliitikkojen tahallaan vaikeuttavan viranhaltijoiden työtä ja etsivän siitä vikoja. Osa kyselytutkimukseen vastanneista viranhaltijoista kokee, että poliitikkojen joutuessa päättämään vaikeista asioista, joutuvat valmistelevat viranhaltijat syntipukeiksi. Näissä tilanteissa viranhaltijat saavat osakseen hyökkäyksiä sekä ala-arvoisia kommentteja.

Turhautuminen on kuluttava ja motivaatiota syövä tunne. Toisaalta se voi olla myös eteenpäin ajava voima. Oman henkisen hyvinvointinsa edistämiseksi kannattaa turhautuneen henkilön yrittää olla liiaksi murehtimatta sellaisia asioita, joille ei voi mitään (asenne ratkaisee 😉). Mutta samalla kannattaa tehdä kaikkensa niiden asioiden kehittämiseksi, joihin oma vaikutusvalta vielä kurottamallakin yltää. Tässä tekstissä esiin nostetut seikat ovat pitkälti kuntien luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden omissa käsissä, joten ei muuta kuin härkää sarvista!

Viranhaltijoilla on asiantuntijavaltaa ja -vastuuta

Jenni Sipilä

Edellisessä blogikirjoituksessani käsittelin viranhaltijoiden osittain ristiriitaisia odotuksia päätöksenteon valmistelun aikaisesta työrauhasta ja samanaikaisesta vuorovaikutuksesta luottamushenkilöiden kanssa. Tuossa vuorovaikutuksessa kyse on tiedon siirtämisestä ja lopulliseen päätökseen vaikuttavien näkemysten muovautumisesta. Luottamushenkilöiden tiedon saanti pyritään varmistamaan kunnallisessa päätöksenteossa juuri viranhaltijavalmistelulla. Tiedon antajina valmistelevat viranhaltijat tulevat käyttäneeksi asiantuntijavaltaa. Viranhaltija voi vaikuttaa päätöksentekijöihin sillä millaista tietoa päätöksenteon pohjaksi tarjoaa tai mitä tietoa ei ehkä nostakaan niin vahvasti esille.

Viranhaltijat kertovat kykenevänsä ohjaamaan päätöksenteon suuntaa hieman asiasta riippuen. Toimielinten esittelijöinä toimivat viranhaltijat kokevat, että omilla päätösesityksillään he pystyvät vaikuttamaan päätöksentekoon paljonkin. Toisinaan he ikään kuin myyvät asiat päätöksentekijöille, jotta viranhaltijan parhaaksi katsoma päätösesitys tulee hyväksytyksi. Tähän liittyy toimielimen puheenjohtajan kanssa ennen kokousta käytävä keskustelu. Aina ns. myyntityötä ei tee vain toimielimen virallinen esittelijä, vaan käytännön esittelyä hoitaa ainakin tärkeimmissä ja mutkikkaimmissa asioissa valmistelun suorittanut viranhaltija

Suurin osa valmistelijoista kokee roolinsa päätöksenteossa merkittäväksi. Hyvä valmistelu tukee esittelijän työtä ja toimielimen laadukasta päätöksentekoa. Mitä paremmin asia on ehditty valmistella ja mitä perustellumpi päätösesitys on, sitä todennäköisemmin esittelijän päätösesitys tulee lopulliseksi päätökseksi. Esittelijöillä on valtaa myös sen suhteen, mitä asioita ja millä aikataululla he tuovat päätöksentekoon.

Viranhaltijan valta ulottuu valmistelun ja päätöksenteon jälkeiseen päätöksen toimeenpanoon. Viranhaltijat ovat päätösten toimeenpanijoita ja tässä roolissa heillä on usein vielä harkintavaltaa pienemmässä mittakaavassa. Viranhaltijat kokevatkin toimivansa päätösten toimeenpanossa niiden viimeistelijöinä.

Osa viranhaltijoista kokee oman merkityksensä ja valtansa poliittisessa päätöksenteossa vähäisenä. Joidenkin kohdalla tämä kytkeytyy omaan asemaan ja siihen liittyvään vähäiseen valtaan. Toiset kokevat poliittisten näkökulmien menevän viranhaltijan näkemyksen ja asiantuntemuksen edelle. Joidenkin viranhaltijoiden mielestä poliittisessa koneistossa yksittäisen viranhaltijan sekä myös yksittäisen poliitikon merkitys on vähäinen. Merkityksettömäksi itsensä tuntevia viranhaltijoita on kyselytutkimukseni vastausten mukaan kuitenkin selvä vähemmistö. Kuntakoko vaikuttaa viranhaltijan valtaan ja pienemmissä kunnissa viranhaltijoiden valta tuntuu korostuvan.

Osa viranhaltijoista kertoo tuovansa poliitikoille etenkin sellaista tietoa, joka tukee viranhaltijan parhaaksi katsomaa päätösesitystä. Toiset taas kertovat tuovansa avoimesti esiin kaikenlaiset asiaan liittyvät näkökulmat, vaikka ne saattaisivatkin vaikeuttaa päätösesityksen hyväksymistä. Viranhaltijat kokevat olevansa epäpoliittisia, mutta päätöksen syntymisen päätösesityksen mukaisesti koetaan vahvistavan omaa asiantuntijuutta.

Asiantuntijaroolia heikentävänä tekijänä koetaan joidenkin viranhaltijoiden mukaan tehtäväkentän laajuus. Kun vastuulla oleva sektori on iso, ei tietoa kaikista asioista ja yksityiskohdista ole aina tarpeeksi. Se, että ei osaa vastata kaikkiin poliitikkojen kysymyksiin, koetaan turhauttavana ja omaa asiantuntijuutta heikentävänä. Toisinaan myös tehtävien ratkaisujen pitkäaikaisvaikutusten arvioiminen on hyvin vaikeaa, kun kyseessä ovat vuosien ja jopa vuosikymmenien päähän vaikuttavat päätökset.

Nykypäivän päätöksentekijät eivät kuitenkaan ole pelkästään viranhaltijoiden heille tarjoaman asiantuntijatiedon varassa. Tietoa tulvii joka suunnasta ja sähköiset mediat ovat täynnä erilaista asiantuntijatietoa, jota kuka tahansa voi tuottaa. Haasteeksi muodostuu lähinnä se, pystyvätkö päätöksentekijät säilyttämään lähdekriittisyytensä ja erottamaan oikean tiedon väärästä.

Viranhaltijoillekin tiedon määrä tarjoaa toisaalta helpotusta ja toisaalta haasteita. Monipuolisen informaation vuoksi luottamushenkilöt ovat tietoisia erilaisista yhteiskunnallisten ilmiöiden taustatekijöistä, mikä helpottaa asioiden esittelyä. Samaan aikaan luottamushenkilöt pystyvät haastamaan asiantuntijaroolissa toimivia viranhaltijoita käytettävissään olevalla laajalla tietotarjonnalla. Viranhaltijoilla on suuri vastuu pyrkiessään pitämään luottamushenkilöt oikean tiedon lähteillä ja yrittäessään ns. ampua alas väärän tiedon. Lisähaastetta tilanteeseen tuo se, että liikuttaessa poliittisessa maailmassa, eri kanavista saatua tietoa voidaan tarkoituksellisesti käyttää tiettyjen tavoitteiden ajamiseen, vaikka tieto ei olisikaan täysin tarkistettua.

Vuoropuhelua ja työrauhaa valmisteluun – ratkaistavissa oleva paradoksi?

Jenni Sipilä

Tiedustelin kuntien johtaville viranhaltijoille toteuttamassani kyselytutkimuksessa, mitä luottamushenkilöt voisivat tehdä viranhaltijoiden valmistelutyön parantamiseksi. Neljä teemaa nousi vastauksissa selkeästi ylitse muiden. Ne ovat vuoropuhelu, luottamus, työrauha ja roolijaon kunnioittaminen. Johtavat viranhaltijat kokevat luottamuksellisen ja avoimen vuorovaikutuksen kunnan luottamushenkilöiden kanssa erittäin tärkeäksi. Ei liene yllätys, että epäluottamuksellinen ilmapiiri nähdään yhtenä suurimmista ongelmista ja kompastuksen kivistä toimivassa yhteistyössä.

Päätösten valmistelun aikana tulisi käydä rakentavaa keskustelua ja konkreettista tietojen vaihtoa. Poliitikkojen näkemysten tietoon saamisen merkitys korostuu sitä enemmän, mitä aremman tai vaikeamman asian valmistelusta on kysymys. Viranhaltijat korostavat aitoa dialogia, jossa näkemykset voivat valmisteluprosessin edetessä myös muuttua, kun tietoa asiasta tulee lisää. Vahvoja ennakkoasenteita pidetään päätöksenteossa ja sen valmistelussa huonona asiana. Tutkitun ja perustellun tiedon merkitys saa suuren painoarvon viranhaltijoiden vastauksissa.

Keskustelua viranhaltijat kaipaavat riittävän ajoissa, jotta heillä olisi jo päätöstä valmistellessaan käsitys luottamushenkilöiden näkemyksistä. Parhaimmillaan näitä näkemyksiä on tietysti yhtä monta kuin toimielimessä on jäseniä. Ja jotta luottamushenkilöt voivat kertoa näkemyksiään, on heidän saatava paikoitellen hyvinkin yksityiskohtaista tietoa valmisteltavista asioista. Viranhaltijoiden toiveena on, että kysymykset valmistelevalle viranhaltijalle esitetään heti kun niitä ilmaantuu. Näin viranhaltijat voivat vastata kysymyksiin välittömästi (tai viimeistään pykälätekstissä) ja tukea luottamushenkilöitä heidän näkemyksensä muodostamisessa. Ja mikäli viranhaltijoilla ei ole jotakin tarvittavaa tietoa asiasta, voivat he sitä hankkia ajoissa ennen päätöksen tekevää toimielimen kokousta.

Ollaan ratkaisevan kysymyksen äärellä, kun pohditaan millä tavalla kunnissa tätä vuorovaikutusta arjen työssä toteutetaan. Viranhaltijoiden toiveisiin nimittäin sisältyy ristiriita. Luottamushenkilöiden toivotaan tuovan näkemyksensä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa viranhaltijoiden tietoon. Silti viranhaltijat toivovat, etteivät luottamushenkilöt liiaksi ohjaisi valmistelutyötä vaan pysyisivät päätöksentekijän roolissaan. Viranhaltijat odottavat luottamushenkilöiden antavan heille työrauhan valmistelutyössä. Tämä työrauha koetaan usein tärkeänä luottamuksen osoituksena viranhaltijoita kohtaan. Samaan aikaan kuitenkin kaivataan keskustelua ja sitä, ettei kokouksiin jätettäisi yllätyskysymyksiä. Se, että viranhaltija ei osaa vastata luottamushenkilöiden kysymyksiin, koetaan turhauttavana ja omaa asiantuntijuutta heikentävänä.

Osa viranhaltijoista korostaa valmistelutyön rauhaa silläkin uhalla, että asia palautuu uudelleen valmisteluun, mikäli valmistelutyö ei miellytä luottamushenkilöitä. Tämä on ristiriidassa niiden tutkimustuloksissa esiintyneiden ajatusten kanssa, että valmisteluprosessin aikana käytävän riittävän keskustelun ansiosta asioita ei tarvitse palauttaa niin usein uudelleen valmisteluun. Näin ollen osa viranhaltijoista painottaa enemmän omaa rauhaa ja toiset haluavat aktiivista keskustelua. Monet viranhaltijoista haluavat varmasti molempia. Toisille asioiden uudelleen valmisteluun palautuminen näyttäytyy raskaana tapahtumana, kun taas joidenkin mielestä se on luonnollinen tapa, jolla päätöksentekokoneisto asiaa käsittelee.

Asiathan eivät tietenkään ole mustavalkoisia. On päätettävän asian poliittisesta merkittävyydestä kiinni, paljonko asia ylipäätään aiheuttaa keskustelua. On myös hyvin organisaatio- ja ihmiskohtaista, missä menee sopiva raja riittävän dialogin ja samaan aikaan säilytettävän työrauhan välillä. Myös luottamushenkilöiden tiedonjanossa on suuria eroja.

Rohkaisenkin kuntien luottamushenkilöitä ja viranhaltijoita suoraan ja konkreettiseen keskusteluun. Mitkä ovat ne kanavat, joissa keskustellaan päätöksentekoon tulevista asioista? Missä vaiheessa valmisteluprosessia ensisijaisesti keskustellaan? Tuleeko materiaalia jakoon kesken valmistelun vai onko keskustelu ns. epävirallista? Miten estetään se, ettei jokainen luottamushenkilö kysy valmistelevalta viranhaltijalta samaa kysymystä ja viranhaltija joudu vastaamaan erikseen samaan kysymykseen jokaiselle? Millaisista asioista toivotaan iltakouluja?

Ja vielä lopuksi. Viranhaltijat toivovat enemmän keskustelua myös luottamushenkilöiden ja puolueiden välillä, ei vain viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden välillä. Keskusteluyhteys kaikkien päätöksentekoprosessiin osallistuvien tahojen kesken nähdään tärkeänä sujuvan päätöksenteon ja asioiden tehokkaan edistämisen vuoksi.