Tekijä: Jenni Sipilä

Mikä viranhaltijoita oikein turhauttaa?

Jenni Sipilä

Kerroin ensimmäisessä blogitekstissäni, että väitöstutkimukseni idea lähti viriämään kuunnellessani kollegoiden kertomuksia heitä turhauttavista työhön liittyvistä tilanteista. Minua alkoi kiinnostaa, kokevatko viranhaltijat laajemminkin vastaavia tunteita. Ja kyllä vain, 47 % minulle vastanneista kuntien johtavista viranhaltijoista kertoi kokevansa turhautumista. Tämä valitettava ilmiö liittyy mm. poliittisen päätöksenteon epäolennaisuuksiin, ristiriitoihin, epäasialliseen käytökseen ja puolueellisuuteen.

Turhautumisen tunne viranhaltijoissa herää, kun poliittisessa päätöksenteossa takerrutaan kokonaisuuden kannalta pieniin asioihin, jotka hidastavat päätöksentekoprosessin valmistumista. Viranhaltijat kokevat tällaisen turhana tyhjäkäyntinä. Myös tilanteet, joissa viranhaltijan tekemään valmistelutyöhön ei suhtauduta avoimesti eikä sille anneta todellista mahdollisuutta, aiheuttavat turhautumista. Näissä tilanteissa luottamushenkilö(t) ovat yleensä jo muodostaneet hyvin vahvan etukäteiskannan asiasta. Vahvoihin etukäteiskantoihin liittyy viranhaltijoiden mukaan usein jonkin tietyn intressitahon edun ajaminen. Viranhaltijat myös kertovat, että toisinaan päätöksiä tehdään enemmän tunteella kuin järjellä.

47 % minulle vastanneista kuntien johtavista viranhaltijoista kertoi kokevansa turhautumista.

Turhautuminen nostaa päätään silloinkin, kun asia jää kokouksessa pöydälle luottamushenkilöiden heikon perehtymisen vuoksi. Tai silloin, kun perusteellisen valmistelun jälkeen viranhaltija joutuu useita kertoja selvittämään saman asian uudelleen, koska valmistelumateriaaleihin ei ole luottamushenkilöiden toimesta ehditty tai jaksettu perehtyä. Päätöksentekoon mukaan tulevien uusien luottamushenkilöiden yli-innokkuus sekä viranhaltijalle ja kokeneemmille luottamushenkilöille itsestään selvien asioiden pyörittäminen aiheuttavat nekin turhautumista. Päättäjien substanssiosaamisen ja kokonaisuuden hallinnan heikkouden aiheuttama ajoittainen harmitus näkyy sekin viranhaltijoiden vastauksissa.

Sellaisten asioiden valmistelu, jotka viranhaltijoiden mielestä ovat epäolennaisia, koetaan turhauttaviksi. Tämä on loogista ja liittyy viranhaltijoita kuormittavaan aikapulaan. Turhautumisen tunne viriää helposti silloinkin, kun luottamushenkilöiden esiin nostamilla epäolennaisilla asioilla tehdään vain politiikkaan eikä niillä ole kuin lähinnä populistista merkitystä. Toisinaan viranhaltijoita turhauttaa ammatinvalinnasta ja demokratian pelisäännöistä huolimatta turha byrokratia. Päätöksenteon valmisteluun ja esityslistan materiaalien tuottamiseen joudutaan käyttämään paljon aikaa, vaikka viranhaltijat ja poliitikot tietäisivät ilman valmistelutyötäkin, mikä on asiassa paras ratkaisu. Kuntastrategian unohtaminen tai sivuuttaminen ovat yksi merkittävimmistä turhautumista aiheuttavista tekijöistä.

Turhautumisen tunne ylipäätään liittyy vahvasti kaikenlaisiin viranhaltijoiden mielestä epärationaalisiin toimeksiantoihin ja selvitystöihin.

Valtuustoaloitteet nousevat viranhaltijoiden vastauksissa toistuvasti esille turhauttavina ja ylimääräistä työtä aiheuttavina. Viranhaltijoiden mukaan osa valtuustoaloitteista tehdään usein näkyvyyden vuoksi, vaikka saman asian voisi selvittää suoraan viranhaltijan kanssa. Toisinaan valtuustoaloitteita tehdään asioista, jotka jo etenevät kunnan operatiivisella puolella, mutta josta luottamushenkilö ei ole ollut tietoinen. Viranhaltijat toivovatkin, että ennen valtuustoaloitteen tekoa luottamushenkilöt keskustelisivat asiasta vastuullisen viranhaltijan kanssa. Valtuustoaloitteita tehdään toisinaan samoista asioista uudelleen ja joskus ne ovat täysin ristiriitaisia kuntastrategian kanssa.

Turhautumisen tunnetta ja stressiä aiheuttavat poliittiset ristiriitatilanteet, joissa odotettavissa on negatiivista keskustelua ja konfliktejakin. Tallaiset tapaukset vaikeuttavat viranhaltijan työtä ja kääntyvät välillä niin, että viranhaltijaa pidetään syyllisenä ja hänen tekemäänsä valmistelua huonona. Toisinaan viranhaltijat kokevat, ettei heidän asiantuntemukseensa luoteta, mutta ulkopuolisen asiantuntijan sanomana saattaa sama asia saada luottamushenkilöt vakuuttuneiksi. Ikävintä luettavaa ovat olleet sellaiset viranhaltijoiden vastaukset, joissa koetaan poliitikkojen tahallaan vaikeuttavan viranhaltijoiden työtä ja etsivän siitä vikoja. Osa kyselytutkimukseen vastanneista viranhaltijoista kokee, että poliitikkojen joutuessa päättämään vaikeista asioista, joutuvat valmistelevat viranhaltijat syntipukeiksi. Näissä tilanteissa viranhaltijat saavat osakseen hyökkäyksiä sekä ala-arvoisia kommentteja.

Turhautuminen on kuluttava ja motivaatiota syövä tunne. Toisaalta se voi olla myös eteenpäin ajava voima. Oman henkisen hyvinvointinsa edistämiseksi kannattaa turhautuneen henkilön yrittää olla liiaksi murehtimatta sellaisia asioita, joille ei voi mitään (asenne ratkaisee 😉). Mutta samalla kannattaa tehdä kaikkensa niiden asioiden kehittämiseksi, joihin oma vaikutusvalta vielä kurottamallakin yltää. Tässä tekstissä esiin nostetut seikat ovat pitkälti kuntien luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden omissa käsissä, joten ei muuta kuin härkää sarvista!

Tunteillaanko vähän?

Jenni Sipilä

Työelämätutkimuksessa tunteiden tutkimus on saanut viimeisten vuosikymmenten aikana paljon jalansijaa. Tunteiden keskeistä merkitystä on tarkasteltu esimerkiksi osana organisaatiokäyttäytymistä, johtamista ja päätöksentekoa. Myönteisten tunnekokemusten ja työntekijän tunteiden huomioimisen on todettu vaikuttavan merkittävästi onnistuneeseen työsuoritukseen. Tunnetoimijuuden käsite on kuitenkin vielä melko uusi työelämän- ja tunnetutkimuksen kentillä.

Tunnetoimijuus voidaan karkeasti ajateltuna jakaa kahteen eri osaan – omiin tunnetaitoihin ja tunteisiin vaikuttamiseen työssä. Omat tunnetaidot tarkoittavat kykyä tiedostaa, tunnistaa, ilmaista ja käsitellä omia tunteita työssä. Tunteisiin vaikuttaminen työssä tarkoittaa sitä, että pystyy vaikuttamaan muiden ihmisten tunteisiin ja olemaan aktiivinen toimija työpaikan ilmapiirin rakentamisessa. Näin tunteisiin liittyvä osaaminen vaikuttaa ja ilmenee työpaikan käytänteissä ja ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa ja toiminnassa.

Kasvatustieteen dosentti Päivi Hökkä ja hänen tutkimusryhmänsä Jyväskylän yliopistosta toteuttivat Työsuojelurahaston tukeman Tunnetoimijuus organisaation muutoksessa (Tunto) -hankkeen vuonna 2020. Tunto-hankkeessa kehitettiin ja tutkittiin uudenlaista tunteiden tiedostamiseen, ymmärtämiseen ja hyödyntämiseen kohdistuvaa interventiota, jonka avulla voidaan parantaa organisaatioiden tuottavuutta sekä vahvistaa työntekijöiden hyvinvointia. Tavoitteena oli tukea organisaatioiden henkilöstöä sekä johtoa tunteiden aktiivisessa tunnistamisessa, kohtaamisessa ja hyödyntämisessä muuttuvassa työssä. Tunto-hankkeen tulokset ja mallinnukset ovat innostaneet minua kovasti, koska olen nähnyt niissä kiinteän yhteyden omaan tutkimusaiheeseeni, eli viranhaltijoiden tunteisiin ja niiden syntyyn.

Tunnetoimijuuteen liittyvät kiinteästi tunnetyön, tunneälyn ja tunteiden säätelyn käsitteet. Tunnetyöllä tarkoitetaan kaikkea sellaista työtä, jossa henkilön on hallittava omat tunteensa ja näytettävä niitä vain organisaatiossa soveliaiden tapojen ja normien mukaisesti. Tämä saattaa edellyttää omista todellisista tunteista poikkeavaa käyttäytymistä ja äärimmilleen vietynä jopa tunteiden esittämistä. Tunnetyön käsite yhdistetään usein hoiva- ja palveluammatteihin. Myös johtaminen edustaa tunnetyön käsitettä hyvin, koska johtajien on hallittava paitsi omat tunteensa myös se, miten tunteet välittyvät alaisille ja vaikuttavat heidän työskentelyynsä organisaatiossa.

”Jos viranhaltijoiden tunnekokemukset ovat vahvasti positiivisen puolella, on se lopulta kaikkien niiden eduksi, joiden vuoksi viranhaltijat kunnassa työskentelevät.”

Kuntien johtavien viranhaltijoiden työtä voi pitää tunnetyönä parhaimmillaan. Heidän on käytettävä työssään tunneälyään, mutta samalla kontrolloitava ja hallittava omia tunteitaan kuntaorganisaation normien ja hyväksyttyjen käytössääntöjen mukaisesti. Johtavat viranhaltijat joutuvat työssään monenlaisiin itsehillintää ja paineensietokykyä koetteleviin tilanteisiin. Omien johdettaviensa lisäksi heillä on erityinen yhteistyösuhde luottamushenkilöiden kanssa ja heidän työnsä on helposti myös kuntalaisten suurennuslasin alla.  Viranhaltijat joutuvatkin vastaanottamaan palautetta niin operatiiviselta tasolta, luottamushenkilöiltä kuin kuntalaisilta. Tämä palaute voi ajoittain olla hyvinkin raskasta ja kuormittavaa, toisinaan epäreilultakin tuntuvaa. Sosiaalisessa mediassa käytävä keskustelu on vielä lisännyt painetta, koska siellä sanailu kääntyy hyvin helposti epäasialliseksi ja tahalliseksi provosoinniksi. Huolimatta tästä kaikesta, viranhaltijoiden odotetaan hallitsevan tunteensa ja käyttäytyvän eri tilanteissa asiallisesti.

Koska viranhaltijat joutuvat työssään kontrolloimaan omia tunteitaan, on heillä vahva odotus, etteivät esimerkiksi luottamushenkilötkään tekisi päätöksiään tunnepohjalta vaan tietoon perustuen. Päätöksenteossa ollaan toisinaan hankalien ja tunteita herättävien asioiden äärellä. Silloin on entistä tiukemmin pidettävä mielessä, että keskitytään asioihin eikä ihmisiin. Asiallisen, kunnioittavan ja rakentavan käytöksen kuntaorganisaation kaikkien jäsenten välillä tulee olla perusolettama. Henkilökohtaisuuksiin menevä arvostelu ei edistä yhteisten asioiden hoitoa. Mikäli esimerkiksi luottamushenkilöllä on tarve antaa korjaavaa palautetta viranhaltijan työskentelystä, on sen paikka muussa yhteydessä kuin valtuuston kokouksessa yleisön ja mahdollisen livestriimauksen edessä. Ja tietysti tämä kaikki pätee myös toisinpäin.

Viranhaltijoiden tunteiden hallintaa voidaan tukea ja työn kuormittavuutta keventää työnohjauksella sekä matalan kynnyksen mahdollisuudella keskustella esimerkiksi työpsykologin kanssa. Myös johtoryhmän kannustava yhteistyö sekä luottamuksellinen ja vertaistuellinen keskusteluyhteys ovat viranhaltijoille merkittävä tuki. Johtoryhmän hyvän hengen ylläpitäminen on tärkeää ja siihen kannattaa tehdä satsauksia, jotka eivät jää kiireen jalkoihin.

Päivi Hökkä ja hänen tutkimusryhmänsä ovat korostaneet tunteita toimintaan aktivoivina voimina, jotka vaikuttavat ja ilmenevät työpaikan käytänteissä sekä työntekijöiden välisessä vuorovaikutuksessa ja toiminnassa. Koetut positiiviset tunteet parantavat työsuorituksia ja työssä jaksamista useilla eri mittareilla mitattuna. Positiiviset tunnekokemukset voivat esimerkiksi tehostaa päätöksentekoa sekä parantaa yhteistyökykyä ja neuvottelutaitoja. Motivaation parantuminen näkyy sekä työntekijän, että organisaation hyvinvointina ja tehokkuutena. Tunneälytutkimuksen asiantuntijat arvioivatkin, että organisaation ilmapiiri selittää noin 20–30 prosenttia liiketaloudellisesta tuloksesta. Kuntahallinnossa tulos näkyy taloudellisen tehokkuuden lisäksi myös hyvinä päätöksinä ja palveluina kuntalaisille. Jos siis viranhaltijoiden tunnekokemukset ovat vahvasti positiivisen puolella, on se lopulta kaikkien niiden eduksi, joiden vuoksi viranhaltijat kunnassa työskentelevät.

.

Lähteitä ja tunnekirjallisuutta

Ashkanasy, N. M., & Catherine S. Daus. (2002). Emotion in the Workplace: The New Challenge for Managers [Article]. The Academy of Management Executive (1993), 16(1), 76–86. https://doi.org/10.5465/AME.2002.6640191

Barsade, S. G., & Donald E. Gibson. (2007). Why Does Affect Matter in Organizations? [Article]. Academy of Management Perspectives, 21(1), 36–59. https://doi.org/10.5465/AMP.2007.24286163

Boyatzis, R. E. (2002). Primal Leadership: Realizing the Power of Emotional Intelligence. https://www.researchgate.net/publication/230854764

Grandey, A. A. (2003). When “The Show Must Go on”: Surface Acting and Deep Acting as Determinants of Emotional Exhaustion and Peer-Rated Service Delivery [Article]. Academy of Management Journal, 46(1), 86–96. https://doi.org/10.5465/30040678

Hochschild, A. R. (1979). Emotion Work, Feeling Rules, and Social Structure [Article]. The American Journal of Sociology, 85(3), 551–575. https://doi.org/10.1086/227049

Hochschild, A. R. (2012). The managed heart (1st ed.) [Book]. University of California Press. https://doi.org/10.1525/j.ctt1pn9bk

Hökkä, P., Ikävalko, H., Paloniemi, S., Vähäsantanen, K., Nordling, A., Rantanen, J., Berner, M., Sorsa, I., Vikman, S., & Räikkönen, E. (2020). Tunnetoimijuus ja sen tuki työssä (P. Hökkä, H. Ikävalko, S. Paloniemi, K. Vähäsantanen, A. Nordling, J. Rantanen, M. Berner, I. Sorsa, S. Vikman, & E. Räikkönen, Eds.) [Book]. [Jyväskylän yliopisto].

Humphrey, R. H. (2012). How do leaders use emotional labor? [Article]. Journal of Organizational Behavior, 33(5), 740–744. https://doi.org/10.1002/job.1791

Spaargaren, G., Weenink, D., & Lamers, M. (2016). Practice Theory and Research [Book]. Routledge. https://doi.org/10.4324/978131565690

Tästäkin syystä viranhaltijoiden työtä kannattaa tutkia ja tukea

Jenni Sipilä

Suomalainen julkinen sektori on vähitellen ajautunut mittavaan työvoimapulaan, joka vaikuttaa moniin elintärkeisiin palveluihin ja toimintoihin yhteiskunnassamme. Kuuntelin FCG:n (Finnish Consulting Group) Julkinen johtaja -podcastin 18.10.2023 jakson, jossa Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen henkilöstön kehittämispäällikkö Ville Saarikoski pohtii yhdessä Jenni Airaksisen ja Miia Savaspuron kanssa, miten saada julkiselle sektorille lisää uutta, nuorta työvoimaa ja miten julkishallinnon brändiä voidaan parantaa. Vaikka tuossa kiintoisassa podcastissa keskityttiin lähinnä meille kaikille niin oleelliseen sote-sektoriin, herätti se minussa ajatuksia myös hallinnon näkökulmasta.

Työvoiman saanti ja työelämän laatu ovat todella ajankohtaisia aiheita kaikille työnantajille, mutta etenkin julkiselle sektorille. Jo nyt koettava työvoimapulan trendi tulee edelleen vahvistumaan. Akuutti pula on ns. ”kentällä”, niin sote-alueilla kuin kunnissakin, mutta myös hallinnollisissa- ja johtotehtävissä ammattitaitoisen työvoiman saanti tulee muuttumaan haastavammaksi ja kilpailu parhaista osaajista kovenemaan. Lisäksi työelämäänsä aloittelevilla nuorilla on täysin erilaisia odotuksia työelämää kohtaan, kuin jo pitkään työskennelleillä ja kohti eläkevuosia lipuvilla.

Jos sote-sektorilla mietitään alan houkuttelevuutta ja pitovoimaa, on samaa tosissaan pohdittava myös kuntahallinnossa. Pidän viranhaltijoiden työn laadun ja työskentelyolosuhteiden kehittämistä erittäin oleellisena kuntahallinnon houkuttelevuuden turvaamiseksi. Kun osaajista on tulevaisuudessa yhä suurempi kilpailu, on kunta-alan pystyttävä säilyttämään ja jopa merkittävästi kasvattamaan houkuttelevuuttaan korkeasti koulutettujen silmissä. Viranhaltijoiden työtä kannattaa tutkia, jotta heidän työkykyään ja hyvinvointiaan haastavassa toimintaympäristössä voidaan tukea. Tämä oli itsellenikin yksi suuri motivaatiotekijä, miksi alun perin halusin sukeltaa viranhaltijoiden työn kokemuksiin väitöstutkimuksen tasoisissa syvyyksissä ja auttaa kuntien poliittista johtoa ymmärtämään paremmin viranhaltijoiden työtä.

Tällä hetkellä työelämä tuntuu menevän yhä hektisempään ja vaativampaan suuntaan. Kiire, tehokkuusvaatimukset ja esimerkiksi sosiaalisen median luomat paineet uuvuttavat ihmisiä. Ville Saarikoski totesi Julkinen johtaja -podcastissa, että työn, työpaikan ja prosessien kuntoon laittaminen on keskeistä työntekijän hyvinvoinnin kannalta ja että työkyvyn johtamisessa tärkeitä ovat lopulta sellaiset asiat, jotka eivät kirjaimellisesti työkykyyn liity. Itse ajattelen samoin. Smartumit ja jumpat eivät paljoa auta, jos arkisen työn perusedellytykset, kuten esimerkiksi organisaation yleinen ilmapiiri, tehtävänkuva ja työnjako eivät ole kunnossa.

Olen saanut muutaman kerran kuulla, että väitöskirjani aihe on rohkea, koska se nostaa esiin kuntien johtavien viranhaltijoiden melko kriittisiäkin kommentteja mm. luottamushenkilöistä. Tähän aina totean, että en minä ole se luottamushenkilöiden kritisoija vaan tässä tapauksessa olen tutkija, joka nostaa esiin ilmiöitä. Siitäkin huolimatta, että työskentelen samaan aikaan johtavassa virassa itsekin.

Puolueelliseksikin joku voi haukkua. No, varmasti katson tutkimusaihetta tietyllä tapaa viranhaltijalasien läpi. Itse aihevalintakin pakottaa jossakin määrin siihen. Mutta lopulta tutkimukseni perimmäinen tarkoitus on antaa luottamushenkilöille ensi käden tietoa johtavien viranhaltijoiden kokemuksista ja tarjota sitä kautta työkaluja toimia laadukkaammin kuntaorganisaation ja viranhaltijoiden ylimpänä johtajana.

Jokainen johtaja joutuu säännöllisesti katsomaan peiliin ja miettimään omia toimintatapojaan. Miksei siis myös kuntien poliittinen johto. Ei kenenkään ole järkevää yrittää johtaa laput silmillä. Kehitysmyönteinen johtaja haluaa kuulla johdettaviensa ajatuksia, jotta saisi heidät voimaan hyvin, pysymään työssään pitkään ja antamaan parastaan. Jenni Airaksisen Julkinen johtaja -podcastissa pilke silmäkulmassa (oletan 😉 ) esittämä heitto, että nykyään kaikki kokevat olevansa myöhässä, oli varmasti aika kuvaava. Meidän kuntahallinnossa toimivien, niin viranhaltijoiden kuin luottamushenkilöiden, kannattaa olla tarkkana, ettemme mekin jää kovasti jälkeen työelämän haasteiden edessä.

Julkinen johtaja -podcast löytyy Spotifysta: https://open.spotify.com/show/1hMekUJWfn8pMZQsNhyxtl?si=4a94ce5ec47b4adf

Viranhaltijoilla on asiantuntijavaltaa ja -vastuuta

Jenni Sipilä

Edellisessä blogikirjoituksessani käsittelin viranhaltijoiden osittain ristiriitaisia odotuksia päätöksenteon valmistelun aikaisesta työrauhasta ja samanaikaisesta vuorovaikutuksesta luottamushenkilöiden kanssa. Tuossa vuorovaikutuksessa kyse on tiedon siirtämisestä ja lopulliseen päätökseen vaikuttavien näkemysten muovautumisesta. Luottamushenkilöiden tiedon saanti pyritään varmistamaan kunnallisessa päätöksenteossa juuri viranhaltijavalmistelulla. Tiedon antajina valmistelevat viranhaltijat tulevat käyttäneeksi asiantuntijavaltaa. Viranhaltija voi vaikuttaa päätöksentekijöihin sillä millaista tietoa päätöksenteon pohjaksi tarjoaa tai mitä tietoa ei ehkä nostakaan niin vahvasti esille.

Viranhaltijat kertovat kykenevänsä ohjaamaan päätöksenteon suuntaa hieman asiasta riippuen. Toimielinten esittelijöinä toimivat viranhaltijat kokevat, että omilla päätösesityksillään he pystyvät vaikuttamaan päätöksentekoon paljonkin. Toisinaan he ikään kuin myyvät asiat päätöksentekijöille, jotta viranhaltijan parhaaksi katsoma päätösesitys tulee hyväksytyksi. Tähän liittyy toimielimen puheenjohtajan kanssa ennen kokousta käytävä keskustelu. Aina ns. myyntityötä ei tee vain toimielimen virallinen esittelijä, vaan käytännön esittelyä hoitaa ainakin tärkeimmissä ja mutkikkaimmissa asioissa valmistelun suorittanut viranhaltija

Suurin osa valmistelijoista kokee roolinsa päätöksenteossa merkittäväksi. Hyvä valmistelu tukee esittelijän työtä ja toimielimen laadukasta päätöksentekoa. Mitä paremmin asia on ehditty valmistella ja mitä perustellumpi päätösesitys on, sitä todennäköisemmin esittelijän päätösesitys tulee lopulliseksi päätökseksi. Esittelijöillä on valtaa myös sen suhteen, mitä asioita ja millä aikataululla he tuovat päätöksentekoon.

Viranhaltijan valta ulottuu valmistelun ja päätöksenteon jälkeiseen päätöksen toimeenpanoon. Viranhaltijat ovat päätösten toimeenpanijoita ja tässä roolissa heillä on usein vielä harkintavaltaa pienemmässä mittakaavassa. Viranhaltijat kokevatkin toimivansa päätösten toimeenpanossa niiden viimeistelijöinä.

Osa viranhaltijoista kokee oman merkityksensä ja valtansa poliittisessa päätöksenteossa vähäisenä. Joidenkin kohdalla tämä kytkeytyy omaan asemaan ja siihen liittyvään vähäiseen valtaan. Toiset kokevat poliittisten näkökulmien menevän viranhaltijan näkemyksen ja asiantuntemuksen edelle. Joidenkin viranhaltijoiden mielestä poliittisessa koneistossa yksittäisen viranhaltijan sekä myös yksittäisen poliitikon merkitys on vähäinen. Merkityksettömäksi itsensä tuntevia viranhaltijoita on kyselytutkimukseni vastausten mukaan kuitenkin selvä vähemmistö. Kuntakoko vaikuttaa viranhaltijan valtaan ja pienemmissä kunnissa viranhaltijoiden valta tuntuu korostuvan.

Osa viranhaltijoista kertoo tuovansa poliitikoille etenkin sellaista tietoa, joka tukee viranhaltijan parhaaksi katsomaa päätösesitystä. Toiset taas kertovat tuovansa avoimesti esiin kaikenlaiset asiaan liittyvät näkökulmat, vaikka ne saattaisivatkin vaikeuttaa päätösesityksen hyväksymistä. Viranhaltijat kokevat olevansa epäpoliittisia, mutta päätöksen syntymisen päätösesityksen mukaisesti koetaan vahvistavan omaa asiantuntijuutta.

Asiantuntijaroolia heikentävänä tekijänä koetaan joidenkin viranhaltijoiden mukaan tehtäväkentän laajuus. Kun vastuulla oleva sektori on iso, ei tietoa kaikista asioista ja yksityiskohdista ole aina tarpeeksi. Se, että ei osaa vastata kaikkiin poliitikkojen kysymyksiin, koetaan turhauttavana ja omaa asiantuntijuutta heikentävänä. Toisinaan myös tehtävien ratkaisujen pitkäaikaisvaikutusten arvioiminen on hyvin vaikeaa, kun kyseessä ovat vuosien ja jopa vuosikymmenien päähän vaikuttavat päätökset.

Nykypäivän päätöksentekijät eivät kuitenkaan ole pelkästään viranhaltijoiden heille tarjoaman asiantuntijatiedon varassa. Tietoa tulvii joka suunnasta ja sähköiset mediat ovat täynnä erilaista asiantuntijatietoa, jota kuka tahansa voi tuottaa. Haasteeksi muodostuu lähinnä se, pystyvätkö päätöksentekijät säilyttämään lähdekriittisyytensä ja erottamaan oikean tiedon väärästä.

Viranhaltijoillekin tiedon määrä tarjoaa toisaalta helpotusta ja toisaalta haasteita. Monipuolisen informaation vuoksi luottamushenkilöt ovat tietoisia erilaisista yhteiskunnallisten ilmiöiden taustatekijöistä, mikä helpottaa asioiden esittelyä. Samaan aikaan luottamushenkilöt pystyvät haastamaan asiantuntijaroolissa toimivia viranhaltijoita käytettävissään olevalla laajalla tietotarjonnalla. Viranhaltijoilla on suuri vastuu pyrkiessään pitämään luottamushenkilöt oikean tiedon lähteillä ja yrittäessään ns. ampua alas väärän tiedon. Lisähaastetta tilanteeseen tuo se, että liikuttaessa poliittisessa maailmassa, eri kanavista saatua tietoa voidaan tarkoituksellisesti käyttää tiettyjen tavoitteiden ajamiseen, vaikka tieto ei olisikaan täysin tarkistettua.

Vuoropuhelua ja työrauhaa valmisteluun – ratkaistavissa oleva paradoksi?

Jenni Sipilä

Tiedustelin kuntien johtaville viranhaltijoille toteuttamassani kyselytutkimuksessa, mitä luottamushenkilöt voisivat tehdä viranhaltijoiden valmistelutyön parantamiseksi. Neljä teemaa nousi vastauksissa selkeästi ylitse muiden. Ne ovat vuoropuhelu, luottamus, työrauha ja roolijaon kunnioittaminen. Johtavat viranhaltijat kokevat luottamuksellisen ja avoimen vuorovaikutuksen kunnan luottamushenkilöiden kanssa erittäin tärkeäksi. Ei liene yllätys, että epäluottamuksellinen ilmapiiri nähdään yhtenä suurimmista ongelmista ja kompastuksen kivistä toimivassa yhteistyössä.

Päätösten valmistelun aikana tulisi käydä rakentavaa keskustelua ja konkreettista tietojen vaihtoa. Poliitikkojen näkemysten tietoon saamisen merkitys korostuu sitä enemmän, mitä aremman tai vaikeamman asian valmistelusta on kysymys. Viranhaltijat korostavat aitoa dialogia, jossa näkemykset voivat valmisteluprosessin edetessä myös muuttua, kun tietoa asiasta tulee lisää. Vahvoja ennakkoasenteita pidetään päätöksenteossa ja sen valmistelussa huonona asiana. Tutkitun ja perustellun tiedon merkitys saa suuren painoarvon viranhaltijoiden vastauksissa.

Keskustelua viranhaltijat kaipaavat riittävän ajoissa, jotta heillä olisi jo päätöstä valmistellessaan käsitys luottamushenkilöiden näkemyksistä. Parhaimmillaan näitä näkemyksiä on tietysti yhtä monta kuin toimielimessä on jäseniä. Ja jotta luottamushenkilöt voivat kertoa näkemyksiään, on heidän saatava paikoitellen hyvinkin yksityiskohtaista tietoa valmisteltavista asioista. Viranhaltijoiden toiveena on, että kysymykset valmistelevalle viranhaltijalle esitetään heti kun niitä ilmaantuu. Näin viranhaltijat voivat vastata kysymyksiin välittömästi (tai viimeistään pykälätekstissä) ja tukea luottamushenkilöitä heidän näkemyksensä muodostamisessa. Ja mikäli viranhaltijoilla ei ole jotakin tarvittavaa tietoa asiasta, voivat he sitä hankkia ajoissa ennen päätöksen tekevää toimielimen kokousta.

Ollaan ratkaisevan kysymyksen äärellä, kun pohditaan millä tavalla kunnissa tätä vuorovaikutusta arjen työssä toteutetaan. Viranhaltijoiden toiveisiin nimittäin sisältyy ristiriita. Luottamushenkilöiden toivotaan tuovan näkemyksensä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa viranhaltijoiden tietoon. Silti viranhaltijat toivovat, etteivät luottamushenkilöt liiaksi ohjaisi valmistelutyötä vaan pysyisivät päätöksentekijän roolissaan. Viranhaltijat odottavat luottamushenkilöiden antavan heille työrauhan valmistelutyössä. Tämä työrauha koetaan usein tärkeänä luottamuksen osoituksena viranhaltijoita kohtaan. Samaan aikaan kuitenkin kaivataan keskustelua ja sitä, ettei kokouksiin jätettäisi yllätyskysymyksiä. Se, että viranhaltija ei osaa vastata luottamushenkilöiden kysymyksiin, koetaan turhauttavana ja omaa asiantuntijuutta heikentävänä.

Osa viranhaltijoista korostaa valmistelutyön rauhaa silläkin uhalla, että asia palautuu uudelleen valmisteluun, mikäli valmistelutyö ei miellytä luottamushenkilöitä. Tämä on ristiriidassa niiden tutkimustuloksissa esiintyneiden ajatusten kanssa, että valmisteluprosessin aikana käytävän riittävän keskustelun ansiosta asioita ei tarvitse palauttaa niin usein uudelleen valmisteluun. Näin ollen osa viranhaltijoista painottaa enemmän omaa rauhaa ja toiset haluavat aktiivista keskustelua. Monet viranhaltijoista haluavat varmasti molempia. Toisille asioiden uudelleen valmisteluun palautuminen näyttäytyy raskaana tapahtumana, kun taas joidenkin mielestä se on luonnollinen tapa, jolla päätöksentekokoneisto asiaa käsittelee.

Asiathan eivät tietenkään ole mustavalkoisia. On päätettävän asian poliittisesta merkittävyydestä kiinni, paljonko asia ylipäätään aiheuttaa keskustelua. On myös hyvin organisaatio- ja ihmiskohtaista, missä menee sopiva raja riittävän dialogin ja samaan aikaan säilytettävän työrauhan välillä. Myös luottamushenkilöiden tiedonjanossa on suuria eroja.

Rohkaisenkin kuntien luottamushenkilöitä ja viranhaltijoita suoraan ja konkreettiseen keskusteluun. Mitkä ovat ne kanavat, joissa keskustellaan päätöksentekoon tulevista asioista? Missä vaiheessa valmisteluprosessia ensisijaisesti keskustellaan? Tuleeko materiaalia jakoon kesken valmistelun vai onko keskustelu ns. epävirallista? Miten estetään se, ettei jokainen luottamushenkilö kysy valmistelevalta viranhaltijalta samaa kysymystä ja viranhaltija joudu vastaamaan erikseen samaan kysymykseen jokaiselle? Millaisista asioista toivotaan iltakouluja?

Ja vielä lopuksi. Viranhaltijat toivovat enemmän keskustelua myös luottamushenkilöiden ja puolueiden välillä, ei vain viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden välillä. Keskusteluyhteys kaikkien päätöksentekoprosessiin osallistuvien tahojen kesken nähdään tärkeänä sujuvan päätöksenteon ja asioiden tehokkaan edistämisen vuoksi.