Avainsana: tunteet

Laiska töitään luettelee… Onko kiire enää edes mainitsemisen arvoinen asia?

Jenni Sipilä

Olen yleensä kirjoittanut täällä blogissani asioista yleisemmällä tasolla, mutta tämä kirjoitus tulee olemaan hieman erilainen. Blogini on nukkunut viime ajat melkoista ruususen unta, mutta nyt olisi tarkoitus taas jatkaa. Mitä sitten olen tehnyt tässä välissä, kun tekstiä ei ole syntynyt? No, onhan sitä syntynyt. Olen nimittäin laittanut kaiken työstä jäävän kirjoitusenergian väitöskirjani viimeistelyyn ja nyt se on suureksi ilokseni esitarkastusvaiheessa. Töitäkin on tehty ihan kohtuullisesti. Palasin viime vuoden huhtikuussa opintovapailta takaisin viranhoitoon ja työpöydällä oikeastaan odottivat talouden sopeuttamisohjelma ja organisaatiouudistus. Kun siihen lisättiin talousarvion laadinta ja kaikki arjen pieni sälä, alkoi kirjoittamisen luovuuden kukka olla aika nuupahtanut.

Tähän voi siis otsikon mukaisesti todeta, että laiska töitään luettelee. Koska muutamat ovat suureksi ilokseni kyselleet, miksi en ole kirjoittanut ja koska taas jatkan, koin tarpeelliseksi hieman selitellä. Eräänä aamuna töihin ajaessa, kun tuskailin etten ole aikoihin ennättänyt kirjoittaa blogiani, päätin kirjoittaakin seuraavaksi juuri ajasta. Aika, sen käyttö ja hallinta ovat paljon käsiteltyjä aiheita. Syynä tähän lienee se, että kaikessahan on lopulta kyse ajasta. Se on meidän tärkein resurssimme.

Kun omassa väitöstutkimuksessani olen tutkinut viranhaltijoiden kokemuksia, olen huomannut suurimman osan heidän negatiivisista tunteistaan kumpuavan kiireestä ja ajan vähyydestä. Eikä tämä ilmiö tietenkään rajoitu vain kuntahallintoon. Osallistuin taannoin viranhoidon merkeissä työterveyshuollon järjestämään tilaisuuteen, jossa esitetyt monialaiset tutkimustulokset olivat lähes identtiset oman tutkimukseni kanssa. Kiire syö hyvinvointiamme niin työssä kuin vapaalla.

Usein asiantuntijat neuvovat olemaan mainitsematta sanaa kiire, koska se lisää entisestään kiireen tuntua. Jokin aika sitten LinkedInissä oli keskustelua, jossa perusteltiin kiireen mainitsematta jättämistä sillä, että kiire on itsestäänselvyys eikä enää edes mainitsemisen arvoinen asia. Itselleni tuli siitä vähän töykeä olo. Ehkä siksi, että se osui juuri minuun. Jonkun kysyessä kuulumisiani mainitsen usein että ”mitäs tässä, kiirettä” tai ”aikamoista hässäkkää on”. Enkä sano tätä siksi, että haluaisin tärkeillä. Mutta jos se on totuus niin miksi sitä ei saisi mainita? Itse ajattelen, että toinen henkilö saattaa sen jälkeen vähän paremmin ymmärtää tilannettani ja toimintaani. Löysin aforismisivuilta Jussi Ruokomäen kirjoittaman toteamuksen ”Kiire on oire – ei kunniamerkki”. Ja tästä olen täsmälleen samaa mieltä.

On kuitenkin tärkeää muistaa, ettei kiire välttämättä ole aina negatiivinen asia. Osa ihmisistä kaipaa kiirettä, jotta saa itsensä pidettyä vireessä ja ns. koneen käynnissä. Kiire saattaa myös muodostua hienoista ja inspiroivista asioista, mikä tietysti auttaa jaksamaan hektisyyttä. Ainakin omalla kohdallani tilanne on välillä juuri näin ja kiire on täysin itseaiheutettua.

Tosiasia lienee kuitenkin, että tauottomasti ja pitkään jatkuessaan kiire kuormittaa meistä jokaista. Se myös syö luovuutta ja kykyä innovoida. Miten sitten tehdä elämästä väljempää, jotta ideat ja ajatukset kumpuaisivat vähän kevyemmin? Itselleni tärkein asia on aikatauluttaminen ja ajankäytön suunnittelu. Toisena tulee itsestään huolen pitäminen. Tilapäisesti oman hyvinvointinsa joutuu joskus laittamaan sivuun, mutta pitkässä juoksussa itsestään on pidettävä huolta. Silloin kiireen tunnettakin jaksaa paremmin. Muita klassisia kiireen kesyttäjiä ovat tietysti priorisointi ja työskentelyn tehostaminen välttämällä keskeytyksiä. Jälkimmäinen voi osoittautua toisinaan työyhteisössä haasteelliseksi ja prioriteettilistan hännille jääneet asiatkin on pakko joskus hoitaa. Apuna meillä on onneksi jatkuvasti kehittyvä teknologia.

Ehkä voisi ajatella niin, että kiireen taltuttaminen vaatii myös tietynlaista asennetta. Ehkä minunkin tosiaan pitäisi poistaa sanavarastostani sanat kiire, hässäkkä ja hoppu? Kuulen mielelläni, miten sinä taklaat kiireen ja siihen liittyvät paineet?

Mikä viranhaltijoita oikein turhauttaa?

Jenni Sipilä

Kerroin ensimmäisessä blogitekstissäni, että väitöstutkimukseni idea lähti viriämään kuunnellessani kollegoiden kertomuksia heitä turhauttavista työhön liittyvistä tilanteista. Minua alkoi kiinnostaa, kokevatko viranhaltijat laajemminkin vastaavia tunteita. Ja kyllä vain, 47 % minulle vastanneista kuntien johtavista viranhaltijoista kertoi kokevansa turhautumista. Tämä valitettava ilmiö liittyy mm. poliittisen päätöksenteon epäolennaisuuksiin, ristiriitoihin, epäasialliseen käytökseen ja puolueellisuuteen.

Turhautumisen tunne viranhaltijoissa herää, kun poliittisessa päätöksenteossa takerrutaan kokonaisuuden kannalta pieniin asioihin, jotka hidastavat päätöksentekoprosessin valmistumista. Viranhaltijat kokevat tällaisen turhana tyhjäkäyntinä. Myös tilanteet, joissa viranhaltijan tekemään valmistelutyöhön ei suhtauduta avoimesti eikä sille anneta todellista mahdollisuutta, aiheuttavat turhautumista. Näissä tilanteissa luottamushenkilö(t) ovat yleensä jo muodostaneet hyvin vahvan etukäteiskannan asiasta. Vahvoihin etukäteiskantoihin liittyy viranhaltijoiden mukaan usein jonkin tietyn intressitahon edun ajaminen. Viranhaltijat myös kertovat, että toisinaan päätöksiä tehdään enemmän tunteella kuin järjellä.

47 % minulle vastanneista kuntien johtavista viranhaltijoista kertoi kokevansa turhautumista.

Turhautuminen nostaa päätään silloinkin, kun asia jää kokouksessa pöydälle luottamushenkilöiden heikon perehtymisen vuoksi. Tai silloin, kun perusteellisen valmistelun jälkeen viranhaltija joutuu useita kertoja selvittämään saman asian uudelleen, koska valmistelumateriaaleihin ei ole luottamushenkilöiden toimesta ehditty tai jaksettu perehtyä. Päätöksentekoon mukaan tulevien uusien luottamushenkilöiden yli-innokkuus sekä viranhaltijalle ja kokeneemmille luottamushenkilöille itsestään selvien asioiden pyörittäminen aiheuttavat nekin turhautumista. Päättäjien substanssiosaamisen ja kokonaisuuden hallinnan heikkouden aiheuttama ajoittainen harmitus näkyy sekin viranhaltijoiden vastauksissa.

Sellaisten asioiden valmistelu, jotka viranhaltijoiden mielestä ovat epäolennaisia, koetaan turhauttaviksi. Tämä on loogista ja liittyy viranhaltijoita kuormittavaan aikapulaan. Turhautumisen tunne viriää helposti silloinkin, kun luottamushenkilöiden esiin nostamilla epäolennaisilla asioilla tehdään vain politiikkaan eikä niillä ole kuin lähinnä populistista merkitystä. Toisinaan viranhaltijoita turhauttaa ammatinvalinnasta ja demokratian pelisäännöistä huolimatta turha byrokratia. Päätöksenteon valmisteluun ja esityslistan materiaalien tuottamiseen joudutaan käyttämään paljon aikaa, vaikka viranhaltijat ja poliitikot tietäisivät ilman valmistelutyötäkin, mikä on asiassa paras ratkaisu. Kuntastrategian unohtaminen tai sivuuttaminen ovat yksi merkittävimmistä turhautumista aiheuttavista tekijöistä.

Turhautumisen tunne ylipäätään liittyy vahvasti kaikenlaisiin viranhaltijoiden mielestä epärationaalisiin toimeksiantoihin ja selvitystöihin.

Valtuustoaloitteet nousevat viranhaltijoiden vastauksissa toistuvasti esille turhauttavina ja ylimääräistä työtä aiheuttavina. Viranhaltijoiden mukaan osa valtuustoaloitteista tehdään usein näkyvyyden vuoksi, vaikka saman asian voisi selvittää suoraan viranhaltijan kanssa. Toisinaan valtuustoaloitteita tehdään asioista, jotka jo etenevät kunnan operatiivisella puolella, mutta josta luottamushenkilö ei ole ollut tietoinen. Viranhaltijat toivovatkin, että ennen valtuustoaloitteen tekoa luottamushenkilöt keskustelisivat asiasta vastuullisen viranhaltijan kanssa. Valtuustoaloitteita tehdään toisinaan samoista asioista uudelleen ja joskus ne ovat täysin ristiriitaisia kuntastrategian kanssa.

Turhautumisen tunnetta ja stressiä aiheuttavat poliittiset ristiriitatilanteet, joissa odotettavissa on negatiivista keskustelua ja konfliktejakin. Tallaiset tapaukset vaikeuttavat viranhaltijan työtä ja kääntyvät välillä niin, että viranhaltijaa pidetään syyllisenä ja hänen tekemäänsä valmistelua huonona. Toisinaan viranhaltijat kokevat, ettei heidän asiantuntemukseensa luoteta, mutta ulkopuolisen asiantuntijan sanomana saattaa sama asia saada luottamushenkilöt vakuuttuneiksi. Ikävintä luettavaa ovat olleet sellaiset viranhaltijoiden vastaukset, joissa koetaan poliitikkojen tahallaan vaikeuttavan viranhaltijoiden työtä ja etsivän siitä vikoja. Osa kyselytutkimukseen vastanneista viranhaltijoista kokee, että poliitikkojen joutuessa päättämään vaikeista asioista, joutuvat valmistelevat viranhaltijat syntipukeiksi. Näissä tilanteissa viranhaltijat saavat osakseen hyökkäyksiä sekä ala-arvoisia kommentteja.

Turhautuminen on kuluttava ja motivaatiota syövä tunne. Toisaalta se voi olla myös eteenpäin ajava voima. Oman henkisen hyvinvointinsa edistämiseksi kannattaa turhautuneen henkilön yrittää olla liiaksi murehtimatta sellaisia asioita, joille ei voi mitään (asenne ratkaisee 😉). Mutta samalla kannattaa tehdä kaikkensa niiden asioiden kehittämiseksi, joihin oma vaikutusvalta vielä kurottamallakin yltää. Tässä tekstissä esiin nostetut seikat ovat pitkälti kuntien luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden omissa käsissä, joten ei muuta kuin härkää sarvista!

Tunteillaanko vähän?

Jenni Sipilä

Työelämätutkimuksessa tunteiden tutkimus on saanut viimeisten vuosikymmenten aikana paljon jalansijaa. Tunteiden keskeistä merkitystä on tarkasteltu esimerkiksi osana organisaatiokäyttäytymistä, johtamista ja päätöksentekoa. Myönteisten tunnekokemusten ja työntekijän tunteiden huomioimisen on todettu vaikuttavan merkittävästi onnistuneeseen työsuoritukseen. Tunnetoimijuuden käsite on kuitenkin vielä melko uusi työelämän- ja tunnetutkimuksen kentillä.

Tunnetoimijuus voidaan karkeasti ajateltuna jakaa kahteen eri osaan – omiin tunnetaitoihin ja tunteisiin vaikuttamiseen työssä. Omat tunnetaidot tarkoittavat kykyä tiedostaa, tunnistaa, ilmaista ja käsitellä omia tunteita työssä. Tunteisiin vaikuttaminen työssä tarkoittaa sitä, että pystyy vaikuttamaan muiden ihmisten tunteisiin ja olemaan aktiivinen toimija työpaikan ilmapiirin rakentamisessa. Näin tunteisiin liittyvä osaaminen vaikuttaa ja ilmenee työpaikan käytänteissä ja ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa ja toiminnassa.

Kasvatustieteen dosentti Päivi Hökkä ja hänen tutkimusryhmänsä Jyväskylän yliopistosta toteuttivat Työsuojelurahaston tukeman Tunnetoimijuus organisaation muutoksessa (Tunto) -hankkeen vuonna 2020. Tunto-hankkeessa kehitettiin ja tutkittiin uudenlaista tunteiden tiedostamiseen, ymmärtämiseen ja hyödyntämiseen kohdistuvaa interventiota, jonka avulla voidaan parantaa organisaatioiden tuottavuutta sekä vahvistaa työntekijöiden hyvinvointia. Tavoitteena oli tukea organisaatioiden henkilöstöä sekä johtoa tunteiden aktiivisessa tunnistamisessa, kohtaamisessa ja hyödyntämisessä muuttuvassa työssä. Tunto-hankkeen tulokset ja mallinnukset ovat innostaneet minua kovasti, koska olen nähnyt niissä kiinteän yhteyden omaan tutkimusaiheeseeni, eli viranhaltijoiden tunteisiin ja niiden syntyyn.

Tunnetoimijuuteen liittyvät kiinteästi tunnetyön, tunneälyn ja tunteiden säätelyn käsitteet. Tunnetyöllä tarkoitetaan kaikkea sellaista työtä, jossa henkilön on hallittava omat tunteensa ja näytettävä niitä vain organisaatiossa soveliaiden tapojen ja normien mukaisesti. Tämä saattaa edellyttää omista todellisista tunteista poikkeavaa käyttäytymistä ja äärimmilleen vietynä jopa tunteiden esittämistä. Tunnetyön käsite yhdistetään usein hoiva- ja palveluammatteihin. Myös johtaminen edustaa tunnetyön käsitettä hyvin, koska johtajien on hallittava paitsi omat tunteensa myös se, miten tunteet välittyvät alaisille ja vaikuttavat heidän työskentelyynsä organisaatiossa.

”Jos viranhaltijoiden tunnekokemukset ovat vahvasti positiivisen puolella, on se lopulta kaikkien niiden eduksi, joiden vuoksi viranhaltijat kunnassa työskentelevät.”

Kuntien johtavien viranhaltijoiden työtä voi pitää tunnetyönä parhaimmillaan. Heidän on käytettävä työssään tunneälyään, mutta samalla kontrolloitava ja hallittava omia tunteitaan kuntaorganisaation normien ja hyväksyttyjen käytössääntöjen mukaisesti. Johtavat viranhaltijat joutuvat työssään monenlaisiin itsehillintää ja paineensietokykyä koetteleviin tilanteisiin. Omien johdettaviensa lisäksi heillä on erityinen yhteistyösuhde luottamushenkilöiden kanssa ja heidän työnsä on helposti myös kuntalaisten suurennuslasin alla.  Viranhaltijat joutuvatkin vastaanottamaan palautetta niin operatiiviselta tasolta, luottamushenkilöiltä kuin kuntalaisilta. Tämä palaute voi ajoittain olla hyvinkin raskasta ja kuormittavaa, toisinaan epäreilultakin tuntuvaa. Sosiaalisessa mediassa käytävä keskustelu on vielä lisännyt painetta, koska siellä sanailu kääntyy hyvin helposti epäasialliseksi ja tahalliseksi provosoinniksi. Huolimatta tästä kaikesta, viranhaltijoiden odotetaan hallitsevan tunteensa ja käyttäytyvän eri tilanteissa asiallisesti.

Koska viranhaltijat joutuvat työssään kontrolloimaan omia tunteitaan, on heillä vahva odotus, etteivät esimerkiksi luottamushenkilötkään tekisi päätöksiään tunnepohjalta vaan tietoon perustuen. Päätöksenteossa ollaan toisinaan hankalien ja tunteita herättävien asioiden äärellä. Silloin on entistä tiukemmin pidettävä mielessä, että keskitytään asioihin eikä ihmisiin. Asiallisen, kunnioittavan ja rakentavan käytöksen kuntaorganisaation kaikkien jäsenten välillä tulee olla perusolettama. Henkilökohtaisuuksiin menevä arvostelu ei edistä yhteisten asioiden hoitoa. Mikäli esimerkiksi luottamushenkilöllä on tarve antaa korjaavaa palautetta viranhaltijan työskentelystä, on sen paikka muussa yhteydessä kuin valtuuston kokouksessa yleisön ja mahdollisen livestriimauksen edessä. Ja tietysti tämä kaikki pätee myös toisinpäin.

Viranhaltijoiden tunteiden hallintaa voidaan tukea ja työn kuormittavuutta keventää työnohjauksella sekä matalan kynnyksen mahdollisuudella keskustella esimerkiksi työpsykologin kanssa. Myös johtoryhmän kannustava yhteistyö sekä luottamuksellinen ja vertaistuellinen keskusteluyhteys ovat viranhaltijoille merkittävä tuki. Johtoryhmän hyvän hengen ylläpitäminen on tärkeää ja siihen kannattaa tehdä satsauksia, jotka eivät jää kiireen jalkoihin.

Päivi Hökkä ja hänen tutkimusryhmänsä ovat korostaneet tunteita toimintaan aktivoivina voimina, jotka vaikuttavat ja ilmenevät työpaikan käytänteissä sekä työntekijöiden välisessä vuorovaikutuksessa ja toiminnassa. Koetut positiiviset tunteet parantavat työsuorituksia ja työssä jaksamista useilla eri mittareilla mitattuna. Positiiviset tunnekokemukset voivat esimerkiksi tehostaa päätöksentekoa sekä parantaa yhteistyökykyä ja neuvottelutaitoja. Motivaation parantuminen näkyy sekä työntekijän, että organisaation hyvinvointina ja tehokkuutena. Tunneälytutkimuksen asiantuntijat arvioivatkin, että organisaation ilmapiiri selittää noin 20–30 prosenttia liiketaloudellisesta tuloksesta. Kuntahallinnossa tulos näkyy taloudellisen tehokkuuden lisäksi myös hyvinä päätöksinä ja palveluina kuntalaisille. Jos siis viranhaltijoiden tunnekokemukset ovat vahvasti positiivisen puolella, on se lopulta kaikkien niiden eduksi, joiden vuoksi viranhaltijat kunnassa työskentelevät.

.

Lähteitä ja tunnekirjallisuutta

Ashkanasy, N. M., & Catherine S. Daus. (2002). Emotion in the Workplace: The New Challenge for Managers [Article]. The Academy of Management Executive (1993), 16(1), 76–86. https://doi.org/10.5465/AME.2002.6640191

Barsade, S. G., & Donald E. Gibson. (2007). Why Does Affect Matter in Organizations? [Article]. Academy of Management Perspectives, 21(1), 36–59. https://doi.org/10.5465/AMP.2007.24286163

Boyatzis, R. E. (2002). Primal Leadership: Realizing the Power of Emotional Intelligence. https://www.researchgate.net/publication/230854764

Grandey, A. A. (2003). When “The Show Must Go on”: Surface Acting and Deep Acting as Determinants of Emotional Exhaustion and Peer-Rated Service Delivery [Article]. Academy of Management Journal, 46(1), 86–96. https://doi.org/10.5465/30040678

Hochschild, A. R. (1979). Emotion Work, Feeling Rules, and Social Structure [Article]. The American Journal of Sociology, 85(3), 551–575. https://doi.org/10.1086/227049

Hochschild, A. R. (2012). The managed heart (1st ed.) [Book]. University of California Press. https://doi.org/10.1525/j.ctt1pn9bk

Hökkä, P., Ikävalko, H., Paloniemi, S., Vähäsantanen, K., Nordling, A., Rantanen, J., Berner, M., Sorsa, I., Vikman, S., & Räikkönen, E. (2020). Tunnetoimijuus ja sen tuki työssä (P. Hökkä, H. Ikävalko, S. Paloniemi, K. Vähäsantanen, A. Nordling, J. Rantanen, M. Berner, I. Sorsa, S. Vikman, & E. Räikkönen, Eds.) [Book]. [Jyväskylän yliopisto].

Humphrey, R. H. (2012). How do leaders use emotional labor? [Article]. Journal of Organizational Behavior, 33(5), 740–744. https://doi.org/10.1002/job.1791

Spaargaren, G., Weenink, D., & Lamers, M. (2016). Practice Theory and Research [Book]. Routledge. https://doi.org/10.4324/978131565690